NHL:n pudotuspelien avauskierros käy kuumana, ja sunnuntaina on luvassa todellista herkkua prime-time-aikaan. Kello 21:00 TD Gardenin valokeilaan luistelevat Boston Bruins ja Buffalo Sabres, jotka iskevät yhteen sarjan nelospelissä.
Buffalo johtaa ottelusarjaa 2-1. Epicbetin ottelusarjan voittajakertoimet ennen nelospeliä: Buffalo 1.28 – Boston 3.65
Sarjan kolme ensimmäistä kohtaamista ovat olleet odotetun tasaisia, ja ratkaisut on haettu pienistä marginaaleista. Avausottelussa Boston pyrki hidastamaan Buffalon vauhtikoneistoa tutulla keskialueen träpillään, mikä toimikin vakuuttavasti 52 minuuttia Bruinsin johtaessa 2–0. Pelillisesti Sabres oli kuitenkin askeleen edellä ja nousi hurjan loppukirin ansiosta ansaittuun 4–3-voittoon, vieden maaliodottaman nimiinsä lukemin 2,81 – 1,50.
Toisessa ottelussa Bruins pelasi lähes täydellisen vieraspelin eikä antanut johtonsa sulaa toistamiseen. Ottelun puhutuin hetki oli Ukko-Pekka Luukkosenkäsittämätön virhe Bostonin 2–0-maalissa, jossa keskialueelta heitetty rystynosto painui verkkoon. Takaisku oli Buffalolle lamaannuttava, ja Boston karkasi tämän jälkeen nopeasti jo 4–0-johtoon. Luukkonen vaihdettiin lopulta maalilta, mikä maksoi hänelle myös ykköstorjujan paikan Alex Lyonille. Boston kuittasi ansaitun 4–2-voiton hallitsemalla 5vs5 pelin maaliodottamaa selvästi 2,17 – 1,10.
Kolmospelissä Buffalo saapui Bostoniin esittäen todella jämäkkää vieraskiekkoa. Haastetta lisäsi avainhyökkääjä Josh Norrisin loukkaantuminen juuri ottelun alla. Norrisin merkitys joukkueelle on valtava: Buffalon voittoprosentti putosi runkosarjassa merkittävästi hänen poissaollessaan. Sabres kuitenkin sopeutui ja keskittyi hyödyntämään Bostonin virheet suoraviivaisella pelitavalla. Ottelun käännekohdaksi muodostui Alex Lyonin elintärkeä rankkaritorjunta 1-0-tilanteessa; 2–0-maali olisi voinut olla Buffalolle liikaa. Sabres kesti kuitenkin Bostonin loppukirin ja haki arvokkaan 3–1-vierasvoiton. Boston hallitsi ottelun maaliodottamaa niukasti lukemin 1,93–1,53.
Nelospelin asetelmat
Nelospeli muodostuu koko ottelusarjan todelliseksi vedenjakajaksi. Boston tietää kohtaavansa lähes pakkovoiton, sillä 1–3-tappioasema ja paluu Buffalon hornankattilaan olisi Bruinsille äärimmäisen tukala paikka. Buffalo taas täytti tavoitteensa ja ryösti kotiedun takaisin heti kolmannessa kohtaamisessa, joten se pääsee lähtemään nelospeliin ilman välitöntä tulospainetta.
Bruinsin kotietua ei voi vähätellä: se oli runkosarjassa koko NHL:n toiseksi vahvin kotijoukkue poimimalla 41 ottelusta peräti 29 voittoa. Tämä saldo alleviivaa TD Gardenin merkitystä ja sitä, kuinka valtavan haasteen edessä vierasjoukkueet ovat yrittäessään hakea voittoa Bostonin kotiluolasta.
Sabresin leirissä suurin huolenaihe kohdistuu Josh Norrisin pelikuntoon. Kolmospelin väliin jättänyt hyökkääjä tuskin palaa kokoonpanoon vielä neljänteenkään kohtaamiseen, mikä on Buffalolle valtava menetys. Norrisin merkitystä joukkueelle on mahdoton vähätellä: ilman häntä Sabres voitti tällä kaudella vain puolet otteluistaan (19/38), kun taas hänen ollessaan kokoonpanossa voittoja irtosi peräti 30 kaikkiaan 44 ottelusta. Norrisin pidempi poissaolo olisi Sabresin menestyshaaveille raju isku.
Boston on osoittanut tällä kaudella Marco Sturmin alaisuudessa taktista kypsyyttä, ja oman pelitavan rullatessa joukkue on todella vaikeasti voitettava. Sarjan toinen kohtaaminen oli vakuuttava työnäyte Bruinsin potentiaalista: joukkue ei antanut avauspelin karun sulamisen häiritä, vaan toteutti suunnitelmaansa kurinalaisesti. Boston jäädytti vastustajan vauhdin keskialueen träpillä, puolusti jämäkästi ja iski vastaan tehokkaasti. Kolmospelissä Boston kuitenkin lipesi tästä kurinalaisuudesta, kun yksittäiset virheet ja hyökkäyspään tehottomuus maksoivat voiton. Neljännessä kohtaamisessa Bruinsin pelisuunnitelma on selvä: joukkueelta voidaan odottaa kakkospelin kaltaista jämäkkää ja äärimmäisen kurinalaista esitystä, jolla se pyrkii palauttamaan sarjan hallinnan itselleen.
Bruins on ollut 5vs5 pelissä niukasti Sabresia edellä ja vienyt maaliodottamasuhteen nimiinsä 52 prosentin osuudella.
Vaikka Buffalo johtaa ottelusarjaa, on se ollut pelillisesti hienoinen pettymys. Tämä on kuitenkin enemmän Bruinsin erinomaisuutta kuin Sabresin heikkoutta; Boston on kyennyt sanelemaan pelin ehdot lähes jokaisessa ottelussa, eikä Buffalo ole päässyt hyödyntämään vahvuuksiaan toivotulla tavalla. Sabresilla ei ole kuitenkaan välitöntä hätää, sillä erinomaisena kotijoukkueena se nojaa vahvasti takaisin vallattuun kotietuunsa.
Buffalon nuori miehistö joutuu nelospelissä todelliseen kärsivällisyystestiin TD Gardenissa. On selvää, että Boston tulee parantamaan otteitaan edellisestä kamppailusta, joten toinen perättäinen ryöstöretki vaatii Sabresilta täydellisyyttä hipovaa vierasesitystä.
Epicbet tarjoaa Boston Bruinsin moneyline-voitolle kertoimen 1,90, mikä on nelospeliin maistuva haku.
Pelaajapuolelta nostetaan seurantaan Bruinsin nelosketjun rymistelijä Mark Kastelic. Epicbet tarjoaa Kastelicin vähintään 4+ taklaukselle kertoimen 2,31, mikä on erinomainen kohde.
Bruinsin neloskenttä on esiintynyt tässä sarjassa edukseen ja ansainnut luottamusta isojen minuuttien muodossa. Kastelic on toiminut joukkueen todellisena pommikoneena: edellisessä ottelussa hän kirjautti peräti kahdeksan taklausta. Kotiyleisön sähköistämässä TD Gardenissa on lupa odottaa, että Kastelic jatkaa fyysistä dominointiaan ja hakee hanakasti painavia taklauksia.

