Snookerin MM-kisojen avauskierroksella nähtiin hämmästyttävä hetki, kun Neil Robertson luovutti erän liian aikaisin.
Snookerin maailmanmestarilta Neil Robertsonilta nähtiin hämmästyttävä erhe MM-kisojen avauskierroksen ottelussa keskiviikkona. Robertson nimittäin sortui erikoiseen laskuvirheeseen ottelun toisessa erässä.
Hän löi mustan pallon ohi ollessaan häviöllä pistein 10–57. Tämän jälkeen hän ilmoitti luovuttavansa erän Pang Junxulle. Tämä näytti tulevan yllätyksenä kaikille muille paitsi Robertsonille, sillä pöydällä oli vielä 51 pisteen edestä palloja. Hän olisi siis teoriassa pystynyt nousemaan vielä Pangin edelle.
Tuomari Terry Camilleri ilmoitti asiasta Robertsonille ja antoi tälle varoituksen. Robertson intti vastaan, että piste-ero olisi ollut kymmenen pisteen verran isompi, mutta hoksasi lopulta laskeneensa väärin.
Sääntöjen mukaan pelaaja saa sakot, jos hän luovuttaa erän tilanteessa, jossa pisteet vielä riittäisivät vastustajan ohittamiseen. Camilleri ilmoittikin tästä Robertsonille kesken ottelun.
TNT Sportsin mukaan tämä ei ollut ottelun ainoa epäselvyys. Robertson joutui neljännen erän lopulla oikomaan Camillerin käsityksiä, kun tämä luuli Robertsonin luovuttaneen erän, vaikka tästä ei ollutkaan kysymys.
Robertson johti ottelua erin 5–4 avaussession jälkeen. Ottelu pelataan loppuun torstai-iltana.
Neil Robertson luovuttaa erän liian aikaisin laskuvirheen takia:
Pelaajat: Neil Robertson

