Video: Zlatan osui kahdesti – lahjoitti kuitenkin myös AS Roman tasoitusmaalin

Zlatan Ibrahimovic AC Milan Serie A - pallomeri.net

AC Milanin Zlatan Ibrahimovic jatkoi maalitehtailuaan Italian Serie A:ssa, kun hänen joukkueensa isännöi maanantai-iltana AS Romaa.

Ruotsalainen onnistui maalinteossa jo parin minuutin jälkeen, kun hän tuikkasi Rafael Leaon syötön ohi AS Roman maalivahti Antonio Miranten. Jälkimmäisen osumansa Ibrahimovic viimeisteli pilkulta vieden toisella jaksolla Milanin 3-2-johtoon.

Ibrahimovicin harteille aseteltiin kuitenkin myös hienoista antisankarin viittaa, sillä matsia oli takana vajaat 84 minuuttia, kun AS Roman kulmapotku tuli Zlatanille etutolpalle, mutta tämä potkaisi puolittaisen hudin pallosta ja tuli ohjanneeksi pelivälineen suoraan Marash Kumbullan jalkaan.

Albanialaispuolustajalla oli helppo työ viimeistellä ottelun 3-3-loppulukemat.

Mainos alkaa

Ibrahimovic on pelannut aiemmasta koronatartunnastaan johtuen vain kolme ottelua Serie A:ssa, mutta johtaa siitä huolimatta sarjan maalipörssiä kuudella osumallaan.

AC Milan on sarjan kärjessä kahden pisteen erolla Napoliin.

Zlatan osui kahdesti, mutta oli mukana myös vieraiden tasoituksessa:

Videon näet myös Serie A:n YouTubessa.


Pelaajat:
Joukkueet: ,