Yleisurheilun MM-kisat 2023 – tässä ohjelma ja aikataulu!

Yleisurheilun MM-kisat Zane Robertson USADA / Pallomeri.net

Yleisurheilun MM-kisat 2023 käydään Unkarin Budapestissä 19.-27. elokuuta. Tässä ohjelma sekä Suomen joukkue tapahtumaan!

Suomalaiset lähtevät taistelemaan MM-mitaleista Budapestiin elokuun lopussa. Mielenkiintoa tapahtumaan riittää, koska potentiaalisia mitalisteja on muutamia. Varsinkin seiväshypyn puolella Wilma Murto on äärimmäisen kova kandidaatti.

Myös miesten keihäänheitossa on saumat mitaleille, sillä Oliver Helander on varmasti kisakoneessa ylitettyään karsintarajan. Miehellä on kaikki ainekset valtaviin kaariin, jos kaikki natsaa kohdilleen.

Suomi ei ole normaalisti yleisurheilun MM-kisoissa juurikaan mitaleilla juhlinut, sillä edellisestä tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta. Tuolloin Tero Pitkämäki juhli Pekingissä keihäänheiton pronssia. Edellinen MM-kulta on puolestaan Osakasta 2007, kun Pitkämäki juhli voittoa.

Edellinen muusta kuin keihäänheitosta tullut MM-mitali on vuodelta 2005, kun Tommi Evilä voitti pituushypyssä MM-pronssia. Arkipäivää ei siis menestyminen yleisurheilun MM-kisoissa ole ollut, mutta kenties vuosi 2023 muuttaa suunnan ylöspäin, kun yleisurheilun MM-kisat jälleen käynnistyvät.

Budapestiin lähtee yhteensä 32 suomalaisurheilijaa.

Yleisurheilun MM-kisat – Suomen joukkue:

Naiset:

Viivi Lehikoinen (400m aj)
Aino Pulkkinen (200m)
Anniina Kortetmaa (200m)
Mette Baas (400m)
Alisa Vainio (Maraton)
Nina Chydenius (Maraton)
Wilma Murto (Seiväshyppy)
Saga Andersson (Seiväshyppy)
Elina Lampela (Seiväshyppy)
Kristiina Mäkelä (Kolmiloikka)
Silja Kosonen (Moukarinheitto)
Krista Tervo (Moukarinheitto)
Suvi Koskinen (Moukarinheitto)
Reetta Hurske (100m aj)
Lotta Harala (100m aj)
Eveliina Määttänen (800m)
Nathalie Blomqvist (1500m)
Camilla Richardsson (5000m)
Heta Tuuri (Korkeushyppy)
Ella Junnila (Korkeushyppy)
Senni Salminen (Kolmiloikka)
Eveliina Rouvali (Kuulantyöntö)
Anni-Linnea Alanen (Keihäänheitto)
Saga Vanninen (Seitsenottelu)
Emilia Kangas (Kuulantyöntö)
Senja Mäkitörmä (Kuulantyöntö)
Salla Sipponen (Kiekonheitto)

Miehet:

Veli-Matti Partanen (35 km kävely)
Aleksi Ojala (35 km kävely)
Veli-Matti Partanen (20 km kävely)
Jerry Jokinen (20 km kävely)
Oliver Helander (Keihäänheitto)
Lassi Etelätalo (Keihäänheitto)
Toni Kuusela (Keihäänheitto)
Joonas Rinne (1500m)
Elmo Lakka (110m aj)
Topi Raitanen (3000m esteet)
Urho Kujanpää (Seiväshyppy)
Juho Alasaari (Seiväshyppy)
Aaron Kangas (Moukarinheitto)
Aaro Davidila (Kolmiloikka)

Ohjelma ja aikataulu:

Lauantai 19.8.

KloM/NLajiInfo
9:50Miehet20 km kävelyFinaali
11:30MiehetKuulantyöntöKarsinta
11:35Seka4×400 mAlkuerät
12:05Naiset100 m aj.7-ottelu
12:35Miehet3000 m esteetAlkuerät
13:00MiehetMoukarinheittoKarsinta (A)
13:20NaisetKorkeushyppy7-ottelu
13:25NaisetPituushyppyKarsinta
13:35Miehet100 mAlkuerät
14:15Naiset1500 mAlkuerät
14:40MiehetMoukarinheittoKarsinta (B)
20:05NaisetKuulantyöntö7-ottelu
20:05Miehet1500 mAlkuerät
20:10MiehetKiekonheittoKarsinta (A)
20:35NaisetKolmiloikkaKarsinta
20:40Miehet100 mAlkuerät
21:30Naiset200 m7-ottelu
21:35MiehetKuulantyöntöFinaali
21:40MiehetKiekonheittoKarsinta (B)
21:55Naiset10 000 mFinaali
22:47Seka4×400 mFinaali

Sunnuntai 20.8.

KloM/NLajiInfo
8:15Naiset20 km kävelyFinaali
10:00NaisetKiekonheittoKarsinta (A)
10:35Naiset400 mAlkuerät
10:50NaisetPituushyppy7-ottelu
11:25Miehet400 mAlkuerät
11:30NaisetKiekonheittoKarsinta (B)
11:35MiehetKorkeushyppyKarsinta
12:25Miehet400 m aj.Alkuerät
13:00NaisetKeihäänheitto7-ottelu (A)
13:15Naiset100 mAlkuerät
14:05Miehet110 m aj.Alkuerät
14:05NaisetKeihäänheitto7-ottelu (B)
17:35Miehet100 mSemifinaali
17:55NaisetPituushyppyFinaali
18:05Naiset1500 mSemifinaali
18:35Miehet1500 mSemifinaali
18:50MiehetMoukarinheittoFinaali
19:00Naiset800 m7-ottelu
19:35Miehet10 000 mFinaali
20:10Miehet100 mFinaali

Maanantai 21.8.

KloM/NLajiInfo
19:40NaisetSeiväshyppyKarsinta (A+B)
19:50Naiset400 m aj.Alkuerät
20:35Miehet400 m aj.Semifinaali
20:40MiehetKolmiloikkaFinaali
21:05Miehet110 m aj.Semifinaali
21:30MiehetKiekonheittoFinaali
21:35Naiset100 mSemifinaali
22:10Naiset400mSemifinaali
22:40Miehet110 m aj.Finaali
22:50Naiset110 mFinaali

Tiistai 22.8.

KloM/NLajiInfo
19:40Naiset100 m aj.Karsinta
20:20Miehet800 mAlkuerät
20:55MiehetKorkeushyppyFinaali
21:20NaisetKiekonheittoFinaali
21:25Naiset400 m aj.Semifinaali
22:00Miehet400 mSemifinaali
22:30Naiset1500 mFinaali
22:42Miehet3000 m esteetFinaali

Keskiviikko 23.8.

KloM/NLajiInfo
11:05Naiset800 mAlkuerät
11:15MiehetSeiväshyppyKarsinta
11:20NaisetKeihäänheittoKarsinta
12:10Naiset5000 mNaiset
12:15MiehetPituushyppyKarsinta
12:55NaisetKeihäänheittoKarsinta
13:05Naiset200 mAlkuerät
13:50Miehet200 mAlkuerät
20:00NaisetMoukarinheittoKarsinta
20:10NaisetKolmiloikkaKarsinta
20:30NaisetSeiväshyppyFinaali
20:45Naiset3000 m esteetAlkuerät
21:35NaisetMoukarinheittoKarsinta
21:40Naiset100 m aj.Semifinaali
22:15Miehet1500 mFinaali
22:35Naiset400 mFinaali
22:50Miehet400 m aj.Finaali

Torstai 24.8.

KloM/NLajiInfo
8:00M/N35 km kävelyFinaali
20:00Miehet5000 mAlkuerät
20:30MiehetPituushyppyFinaali
20:45Naiset200 mSemifinaali
21:15NaisetMoukarinheittoFinaali
21:20Miehet200 mSemifinaali
21:50Miehet800 mSemifinaali
22:25Naiset100 m aj.Finaali
22:35Miehet400 mFinaali
22:50Naiset400 m aj.Finaali

Perjantai 25.8.

KloM/NLajiInfo
11:05Miehet100 m10-ottelu
11:10MiehetKeihäänheittoKarsinta
11:20NaisetKorkeushyppyKarsinta
11:55MiehetPituushyppy10-ottelu
12:45MiehetKeihäänheittoKarsinta
13:20MiehetKuulantyöntö10-ottelu
19:30MiehetKorkeushyppy10-ottelu
20:30Miehet4×100 mAlkuerät
20:35NaisetKolmiloikkaFinaali
21:00Naiset4×100 mAlkuerät
21:20NaisetKeihäänheittoFinaali
21:25Naiset800 mSemifinaali
22:05Miehet400 m10-ottelu
22:40Naiset200 mFinaali
22:50Miehet200 mFinaali

Lauantai 26.8.

KloM/NLajiInfo
8:00NaisetMaratonFinaali
11:05Miehet110 aj.10-ottelu
11:25NaisetKuulantyöntöKarsinta
12:00MiehetKiekonheitto10-ottelu (A)
13:05MiehetKiekonheitto10-ottelu (B)
15:00MiehetSeiväshyppyKarsinta
20:05MiehetKeihäänheitto10-ottelu (A)
20:25MiehetSeiväshyppyFinaali
20:30Miehet4×400 mAlkuerät
20:55Naiset4×400 mAlkuerät
21:10MiehetKeihäänheitto10-ottelu (B)
21:15NaisetKuulantyöntöFinaali
21:30Miehet800 mFinaali
21:50Naiset5000 mFinaali
22:25Miehet1500 m10-ottelu
22:40Miehet4×100 mFinaali
22:50Naiset4×100 mFinaali

Sunnuntai 27.8.

KloM/NLajiInfo
8:00MiehetMaratonFinaali
21:05NaisetKorkeushyppyFinaali
21:10Miehet5000 mFinaali
21:20MiehetKeihäänheittoFinaali
21:45Naiset800 mFinaali
22:10Naiset3000 m esteetFinaali
22:37Miehet4×400 mFinaali
22:47Naiset4×400 mFinaali