Pelaajat haukkuivat Wimbledonin kentät – turnausjärjestäjällä päinvastainen näkemys

Serena Williams Wimbledon 2021 / Pallomeri.net

Wimbledonin legendaarinen tennisturnaus on täyttä häkää käynnissä, mutta nurmikenttien kunto ei ole miellyttänyt kaikkia pelaajia.

Keskuskentällä nähtiin avauskierroksella kaksikin ikävää liukastumista, jotka johtivat loukkaantumiseen. Serena Williams joutui luovuttamaan oman ottelunsa, ja saman kohtalon koki Roger Federeriä vastaan pelannut Adrian Mannarino, kun ottelu oli venynyt viidenteen erään.

Lisäksi muun muassa Australian ”paha poika” Nick Kyrgios sanoi kentän olevan täysi vitsi – siitäkin huolimatta, että mies on selvittänyt tiensä jo kolmannelle kierrokselle. Naisten vitossijoitettu kanadalainen Bianca Andreescu puolestaan kertoi liukastuneensa tappio-ottelussaan useamman kerran.

Mainos alkaa

Turnauksen järjestäjätaho ei kuitenkaan pelaajien kritiikkiä nielemättä pure.

–  Meillä on käytettävissämme kaikki mahdollinen data pelialustan valmistamiseksi. Wimbledonissa ei jätetä yhtään kiveä kääntämättä ja toivomme, että enää ei tule uusia loukkaantumisia. Kentät ovat yhtä hyvät kuin ovat aina ennenkin olleet. On täysin mahdotonta miellyttää kaikkia pelaajia, turnauksen järjestävää All England Clubia edustava ex-pelaaja Tim Henman sanoi BBC:lle.

Samoilla linjoilla oli myös kenttäpäällikkö Neil Stubley, joka vakuutti kenttien olevan täysin samanlaiset kuin ne ovat olleet edellisinä vuosina.

Stubley myönsi toki, että liukkauteen on voinut vaikuttaa se, että sade on piinannut turnausta alkuviikosta ja keskuskentän kattoa on jouduttu pitämään kiinni. Tämä olisi aiheuttanut sen, ettei kosteus pääse haihtumaan kentän pinnasta yhtä tehokkaasti.

Turnausjärjestäjän puolelle asettui myös Roger Federer, jonka mielestä kentät ovat samanlaiset kuin aina ennenkin.

– Avainasia on selvittää kaksi ensimmäistä kierrosta, koska silloin nurmi on liukkaampaa ja pehmeämpää. Turnauksen edetessä kentästä tulee kovempi ja sen myötä myös liikkuminen helpottuu, Federer pohdiskeli.