West Hamilta tarunhohtoinen nousu ManUa vastaan

Tarunhohtoinen ilta Upton Parkilla bilic west ham Pallomeri.net

Englannin Valioliiga tarjosi taas kaikkea maan ja taivaan väliltä tiistai-iltana, vaikka ohjelmassa oli vain yksi ottelu.

Ensin Manchester Unitedin saapuminen West Hamin stadionille kääntyi todelliseksi fiaskoksi, kun joukkueen linja-autoa kohti heitettiin pulloja ja kaikenlaista muuta tavaraa. Videokuvaa kaaoksesta voit katsoa aiemmasta jutustamme TÄSTÄ LINKISTÄ.

Tarunhohtoinen loppuhuipennus vanhalle stadionille

Itse ottelu pääsi alkamaan välikohtauksen takia 45 minuuttia myöhässä. Kyseinen matsi jää historiankirjoihin, sillä se on viimeinen, joka pelattiin Boleyn Groundilla, jossa West Ham on pelannut vuodesta 1904 lähtien. Myös jalkapallollinen loppuhuipennus oli stadionin arvolle sopiva – jopa tarunhohtoinen.

Kotijoukkue West Ham meni tauolle 1-0-johdossa Diafra Sakhon iskettyä maalin jo 10. peliminuutin kohdalla.

ManU kuitenkin kampesi itsensä 1-2-johtoon 72. minuutin pelin jälkeen, kun jo toisen puoliajan alussa tasoituksen viimeistellyt Anthony Martial osui jälleen.

Tarina ei kuitenkaan ollut vielä loppuun kirjoitettu.

Neljä minuuttia Martialin maalista Michail Antonio toi ottelun tasoihin ja lopullisesti kotiyleisön sai hetkeä myöhemmin sekoamaan Winston Reidin 3-2-maali, joka jäi myös tapahtumarikkaan illan viimeiseksi. Kotijoukkueen molempia maaleja avitti ManU-pakki Daley Blindin silmiinpistävän väärä sijoittuminen.

Ottelun jälkeen koettiin suuria tunteita, kun jopa West Hamin manageri Slaven Bilic puhkesi kyyneliin legendaarisen, fanien laulaman Forever Blowing Bubbles -kappaleen aikana, joka kuultiin Boleyn Groundilla nyt siis viimeisen kerran:

ManU:lle tiistainen sulaminen tulee pahimmassa – ja hyvin todennäköisessä – tapauksessa maksamaan ensi kauden Mestarien Liiga -paikan. Mahdollista on, että myös Eurooppa Liigan suora lohkopaikka valuu vielä tiistaiselle vastustajalle.


Joukkueet: ,