Ilveksen maalivahti Ville Kolppanen haki pelituntumaa Mestiksestä, mutta hänellä keitti pahasti yli. Kolppanen löi vastustajia kilvellään ja lensi pihalle.
Ilveksessä hieman sivuraiteelle ajautunut maalivahti Ville Kolppanen poikkesi Mestiksen KOOVEE:ssä lainakeikalla hakemassa pelituntumaa kohti kevään liigakoitoksia.
Kolppanen lähti KOOVEE:n matkaan, kun joukkue kohtasi TUTO:n vieraspelissä. Kolppasen iltapuhde Turun illassa päättyi ennen aikojaan, kun hänen hiilensä paloi rumalla tavalla toisen erän lopussa.
TUTO:n Juho Mäkelä oli Kolppasen maalin edessä, menetti kamppailun seurauksena kypäränsä ja päätti tönäistä lähtiessään Kolppasta, joka suivaantui tästä ja tirpaisi Mäkelää kilvellään päin näköä.
Kolppanen jatkoi iskunsa jälkeen Mäkelän jahtaamista ja löi häntä myös räpylällään naamaan. TUTO:n Oskari Siiki tuli paikalle ja huitaisi Kolppasta. KOOVEEN:n puolustaja otti Siikin pihteihinsä ja tämä avasi Kolppaselle jälleen paikan kilven väärinkäyttöön, joten hän mätkäisi myös Siikiä suoraan kupoliin.
Pölyn laskeuduttua Kolppaselle tuomittiin ulosajo tappelusta, joka tosin oli erittäin yksipuolinen. Tomi Risteli luisteli KOOVEE:n luukulle ja hoiti ottelun lopun. Mäkelälle tuomittiin tilanteesta kahden minuutin rangaistus.
TUTO voitti pelin jatkoajalla maalein 2-1.
Ville Kolppanen lätkii TUTO:n pelaajia kilvellä pataan:
🔥Tunteet lämpenee Turussa 🔥
#KOOVEE‘n maalivahti Ville Kolppaselle ulosajo ja #TUTOHockey‘n Juho Mäkelälle 2 min. väkivaltaisuudesta🕺#Mestis #SuomenViihdyttävintäLätkää @TUTOHockey @tampereenkoovee pic.twitter.com/8ncCRpXLTu
— Mestis (@Mestis) February 21, 2020
Katso myös: Video: Ketterän maalivahti Samuli Tervo teki maalin Mestiksessä – iski kiekon keskelle häkkiä
Pelaajat: Ville Kolppanen
Joukkueet: Ilves,KOOVEE