“Vihreätakkinen nainen” häiriköi kolmosdivarin matsissa – tuomari päätti tyhjentää koko hallin

KalPaa Unkarilaisvahti Euroopassa 3ice 3vs3 sarja liiga jääkiekko Sveitsin scoutit jääkiekkojoukkue

Mystinen “vihreätakkinen nainen” aiheutti käytöksellään sen, että päätuomari päätti tyhjentää koko Panelian jäähallin yleisöstä.

Euran Paneliassa Itsenäisyyspäivänä pelatussa kolmosdivarin matsissa joukkueiden paremmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä Panelian Raikas kaatoi Merikarvian Jääurheilijat murskaavin 17-1-lukemin.

Paikalle saapunut 91-päinen yleisö ei kuitenkaan saanut nautiskella ottelua loppuun asti, sillä katsomosta kuuliuneet “pillimäiset vislaukset” häiritsivät siinä määrin, että päätuomari päätti poistaa kaikki yleisön jäsenet katsomosta.

-Raikkaan päivän ottelussa tapahtui ikävä välikohtaus, kun kolmannen erän puolivälissä lähes satapäinen yleisö jouduttiin tyhjentämään katsomosta yhden henkilön jatkuvan pillimäisen vislailun vuoksi, joka jatkui kielloista huolimatta, Panelian Raikkaan Facebook-päivityksessä sanottiin.

-Syylliseksi on tunnistettu runsaiden silminnäkijähavaintojen avulla eräs vierasjoukkuetta kannustanut aikuinen nainen vihreässä takissaan.

Päivityksen voit lukea kokonaisuudessaan alta.


Joukkueet: