Jordan Spieth nousi vuonna 2015 golfin kiintotähdeksi ohi Rory McIlroyn. Amerikkalainen unelma sai todellisen kruunun kun 22-vuotias Spieth kävi hakemassa PGA Tourin ja FedEx Cupin päätökisasta itselleen 11,5 miljoonan dollarin viikkorahan. Samalla hän nousi takaisin maailmanlistan ykköseksi ja sinetöi valinnan vuoden pelaajaksi kiertueella. Käydäänpä hieman läpi Spiethin kohtalaisesti sujunutta vuotta 2015.
Kauden ensimmäinen voitto tuli Valspar Championshipista maaliskuun puolivälissä. Kaksi seuraavaa kilpailua hän oli kakkonen, kunnes oli vuoden ensimmäisen majorin, US Mastersin aika. Spieth lähti kuumana kilpailuun ja dominoi itselleen uransa ensimmäisen majorin. Samalla hän nousi maailmanlistalla kakkoseksi, edellään vain Rory McIlroy. Vuoden alusta nousua oli tapahtunut seitsemän sijaa.
Hän pelasi peräti kuusi kilpailua voitoitta ennen US Openia. Toki väliin mahtui yksi kakkossija ja yksi kolmossija. US Openisa Spieth kaatoi loppumetreillä Branden Gracen ja voiton hänelle viimeisen reiän kolmella putillaan lahjoittaneen Dustin Johnsonin. Toinen majori putkeen – ihmiset alkoivat puhua mahdolliseta Grandslamista (neljä majoria vuoden aikana).
Heti seuraavalla viikolla mies kunnioitti kilpailua, jossa otti uransa avausvoiton. Hän oli majorvoiton jälkeen viivalla John Deere Classicissa, joka ei lukeudu todellakaan kiertueen tärkeimpiin kisoihin. Spieth oli avaukierroksella kujalla, mutta nousi uskomattomalla kolmannella kierroksella (61) mukaan peliin ja harjasi homman kotiin. Kisan järjestäjät ja yleisö rakastivat tätä nuorta poikaa, jolla oli jalat maanpinnalla majorvoittojenkin jälkeen.
British Openissa putki katkesi, vaikka hän taisteli voitosta. Sijoitus oli lopulta neljäs, eikä grand slam tälläkään kertaa toteutunut. PGA Championshipissa alettiin kirjoittaa loppukauden tarinaa ja FedEx Cupin käsikirjoitusta. Jason Day otti majorin ja alkoi todella toteuttaa itseään kovalla tavalla. Spieth oli kakkonen vuoden viimeisessä majorissa.
Day otti viisi voittoa seitsemän kisan aikana nousten FedEx Cupin ja maailmanlistan kärkeen ohi Spiethin. Ei se mitään, viimeisessä kisassa kun kaikki ratkaistaan oli Spieth jälleen naurettavan hyvä putterinsa kanssa. Hän puttasi kaikki muut pelaajat maton alle, otti kauden kuudennen voittonsa, 10 miljoonaa dollaria bonusta FedEx Cupista ja 1,5 miljoonaa itse Tour Championshipin voitosta.
Vuoden 2015 parhaasta golfarista ei ole kysymystäkänään. Spieth tienasi palkintorahoina kauden aikana yli 12 miljoonaa dollaria + FedEx Cupin 10 miljoonaa. Tämä tarkoittaa, että pelkästään pelaamalla kassaan tuli noin 22 000 000 dollaria. Sponssirahoina tilille kolahtanee suunnilleen sama summa UnderArmourilta ja muilta sponsoreilta.
[youtube http://www.youtube.com/watch?v=O-jvfh85mnM]
Kuka on Jordan Spieth?
22-vuotias Texasilainen, joka voitti NCAA mestaruuden samassa joukkueessa suomalaisen Toni Hakulan kanssa. Hänellä on autistinen pikkusisko, joka on muutamia kertoja tämän vuoden aikana käynyt katsomassa isoveljensä peliä turnauksissa. Spieth asuu edelleen Texasissa, seurustelee saman tytön kanssa kuin lukiossa ja on äärimmäisen pidetty pelaaja kiertueella.
Hänet tunnetaan naurettavan kuumana puttajaana ja kylmähermoisena voittajana. Hän puhuu pallolleen enemmän kuin kukaan muu kiertueella antaen sille ohjeita ja toivomuksia ilmalennon aikana. Useasti selostajat toteavatkin heidän työn olevan turhaa Spiethin lyödessä, sillä hän käytännössä selostaa omaa peliään kentällä.
Hän ei lyö äärimmäisen pitkälle, hän ei pelaa mitenkään näyttävää golfia, mutta aina kun hän pelaa on sitä ilo seurata. Silmistä välittyy aito rakkaus lajiin. Kyseessä on täysin erilainen maailmanlistan ykkönen mitä Tiger Woods oli joskus. Spieth on “hyvä jätkä” kuten Jason Day ja Rory McIlroy.
Maailman golfissa on tällä hetkellä “Big Three”, jossa peliä dominoivat edellämainittu kolmikko. Jos joku sanoo, että golf on vanhojen miesten peli, niin voi miettiä seuraavaa: Maailman kärkikolmikon keski-ikä on 25-vuotta. (Spieth 22-v, McIlroy 26-v ja Day 27-v).
“Turhauduin kun missasin kaksi cuttia putkeen playoffien alussa. Tuntui pahalta katsoa kun Jason Day dominoi golfia enkä minä. Halusin valmistautua PGA Tour -kauden viimeiseen kisaan kuin majoriin ja näyttää, että pystyn voittamaan vielä kauden tärkeimmän kisan rahallisesti.”
Videon haastattelusta on helppo huomata kuin “normaalista” 22-vuotiaasta on kysymys. Spieth tuli, näki ja voitti. Rahallinen korvaus oli vain hieman eri mittakaavaa kuin normaalin 22-vuotiaan hyvästä työviikosta.