Vetovihjeet tuplaukseen – päivä 1: Espanjan ja Ruotsin futista lapuille!

vetovihjeet pelivihjeet tuplaus

Vetovihjeet tuplaukseen käynnistetään uuden viikon osalta jalkapallolla. Lapuille mahtui Espanjan kahta ylintä sarjatasoa, sekä Ruotsin pääsarjaa.

Pelikuponki 1:

Ponferradina – Elche

Espanjan toiseksi ylin sarjataso jatkui viime viikolla ja tuolloin Elche kävi pelaamassa 1-1-tasapelin Extremadura UD:n kanssa, kun taas Ponferradina pelasi 0-0-tasurin R. Oviedon vieraana.

Elche on sarjassa kuudennella sijalla, eli kiinni viimeisessä nousukarsintapaikassa, joten sarjan keskikastiin kuuluva Ponferradina kuuluu niihin joukkueisiin, jolta kolme pistettä tulisi kaapia.

Mainos alkaa

Elchen maalinteko on sujunut tällä kaudella mukavasti, sillä se on tehtaillut 32 otteluun 42 osumaa, mikä on sarjan viidenneksi eniten.

Vierasjoukkueen maalista saa tänään niin mukavan kertoimen, että lapulle lähtee Elchen yli 0,5 maalia.

Tenerife – Malaga

Myös lapun toinen kohde tulee Espanjan La Liga 2:sta.

Vaikka Tenerife löytyykin vasta sarjan 13. sijalta, on joukkueen maalijyvä ollut kohdillaan sillä se on onnistunut 36 kertaa 32 otteluun.

Malaga on vain varjo muutamien vuosien takaisesta joukkueesta, joka pelasi myös Mestarien liigan pudotuspeleissä. Koronatauon jälkeisessä ottelussa joukkue kärsi 1-3-tappion Huescalle, joten peli oli kaikkea muuta kuin ehjä.

Tenerifen maalista saa niin hyvän kertoimen, että tästä matsista poimitaan lapulle kotijoukkueen yli 0,5 maalia.

Tämä lappu osallistuu Coolbetin Tuplaus-kampanjaan.

TÄSTÄ TUPLAUKSEEN!

Pelikuponki 2:

Malmö – Mjällby

Suuri ja mahtava Malmö pelaa kauden ensimmäisen ottelunsa sarjanousija Mjällbyä vastaan.

Ei ole kahta kysymystäkään siitä, kumpi tähän koitokseen lähtee ennakkosuosikkina, sillä niin suuri tasoero joukkueiden rostereissa on.

Muitta mutkitta napataankin siis tämän lapun ensimmäiseksi kohteeksi Malmön voitto.

Levante – Sevilla

Sevilla palasi koronatauolta tyylikkäällä 2-0-voitolla Betisistä, kun taas Levante tasasi pisteet Valencian kanssa lukemin 1-1.

Sevilla on muutenkin ollut tällä kaudella terävänä maalinteossa, sillä pelkästään viimeiseen viiteen La Ligan matsiin se on tehtaiillut peräti 12 osumaa.

Jos sitten katsastellaan hiukan Sevillan ja Levanten välistä historiaa, niin se on Levanten kannalta varsin karua luettavaa: Sevilla on nimittäin vienyt viimeiset neljä keskinäistä matsia nimiinsä maalierolla 15-3.

Otetaan lapulle Sevillan yli 1,5 maalia!

Sivuiltamme löytyy myös päivän kuumimmat vedonlyöntivihjeet lähteistä, johon kootaan päivittäin parhaat netistä löytyvät vetovihjeet sinun poimittavaksesi.

Pallomeri.netin uusimmat vetovihjeet – sisältäen tuplauksen ja triplauksen – saat suoraan puhelimeen ilmaiseksi WhatsAppin kautta! Lisätietoa tilauksesta löydät TÄSTÄ!