Vetovihjeet: Jannik Sinner – Andrey Rublev | Ti 23.1. klo 11:30

vetovihjeet tennis-vihjeet atp pallomeri

Vetovihjeet täräytetään kehiin tietenkin Australian avoimista, jossa Andrey Rublev haastaa puolivälierässä Jannik Sinnerin.

Australian Open: Jannik Sinner – Andrey Rublev

Lähdetään siitä liikkeelle, että Rublev (ATP-5) on joutunut vääntämään neljällä ensimmäisellä kierroksella jo kaksi viisieräistä matsia, kun taas maailmanlistan nelospaikalla oleva Sinner on marssinut tähän saakka häviämättä erääkään.

Jo viime vuoden loppupuolelta sakka on vahvasti näyttänyt siltä, että Sinner on nousemassa yhdeksi maailman parhaista – ja otteet ovat Melbournessakin olleet sen mukaisia.

Rublev kärsi myöhään maanantaina päättyneessä neljännen kierroksen matsissaan jonkinasteisista krampeista, sillä niin onnetonta miehen liikkuminen oli Alex De Minauria vastaan ottelun lopussa.

Ilmassa on vahvasti merkkejä siitä, että Sinner tulee niin sanotusti syömään Rublevin elävältä.

Esimerkiksi Coolbet tarjoaa Sinner -2,5 erää kertoimeksi 2,40 – ja myös -1,5 erää tarjoaa kelvollisen kertoimen 1,53.