Päivän vetovihjeet poimitaan Toronton ATP-turnauksesta, jossa Emil Ruusuvuoren vastustajaksi avauskierroksella asettuu Dusan Lajovic.
Vetovihjeet: ATP Toronto | Lajovic – Ruusuvuori
Lajovicin (ATP-44) pelit ovat jääneet viime aikoina melko vähiin, ja viimeisimmän kerran mies nähtiin kehissä 23. heinäkuuta, jolloin hän hävisi toisen kierroksen ottelun Umagin ATP-kisassa Daniel Altmaierille (ATP-124) suoraan erin 2-0.
Vielä helmikuun Australian Openissa Lajovic suoritti kelpo tavalla edeten aina neljännelle kierrokselle, mutta tämän jälkeen jopa kahden perättäisen voiton “putki” on ollut harvinainen. Kohtasipa serbialainen keväällä sellaisenkin tennispelaajan painajaisen, että hän matkasi peräti kuuteen eri turnaukseen vain ja ainoastaan häviämään avausottelun.
Ruusuvuori sen sijaan on ollut komeassa vireessä, mistä todisteena edellisviikon välieräpaikka Atlantan ATP-kisassa. Viime viikolla Washingtonissa tuloksena oli toisen kierroksen tappio, mutta sekin toki tuli turnauksen lopulta voittaneen Jannik Sinnerin käsittelyssä.
Lapulle isketään Ruusuvuoren voittoa, sekä myös Ruusuvuoren 2-0-voittoa (Ruusuvuori -1,5 erää).
Sivuiltamme löytyy myös päivän kuumimmat vedonlyöntivihjeet lähteistä, johon kootaan päivittäin parhaat netistä löytyvät vetovihjeet sinun poimittavaksesi.
Pallomeri.netin uusimmat vedonlyöntivihjeet – sisältäen tuplauksen ja triplauksen – saat suoraan puhelimeen ilmaiseksi WhatsAppin kautta! Lisätietoa tilauksesta löydät TÄSTÄ!