Vetovihjeet: KHL:stä löytyy loistelias pelivalinta keskiviikolle

Vetovihjeet: KHL:stä löytyy loistelias pelivalinta keskiviikolle

Lätävihjeet ovat osuneet viime aikoina jäätävän kovalla prosentilla ja myös eilinen tupla nasahti maaliin. Tässä keskiviikon vetovihjeet!

Vetovihjeet:

Dinamo Minsk – Amur

Amurin kausi on käynnistynyt odotetun katastrofaalisesti, sillä joukkue on hävinnyt kaikki seitsemän peliään. Nyt käynnissä on vieraskiertue, joka alkoi kahdella tappiolla. Omissa kolisee jatkuvasti osumia ja matkarasitus kovenee, joten lähtökohdat illan otteluun ovat kaikkea muuta kuin hyvät. Dinamo Minsk aloitti kauden kolmella peräkkäisellä tappiolla, mutta nyt kolmesta edellisestä ottelusta on irronnut kaksi voittoa. Varsinkin viime ottelussa tullut voitto Magnitogorskista oli kova päänahka, joten itseluottamus on varmasti tapissa.

Dinamo Minsk on tehnyt kauden kuudessa ottelussa yhteensä 18 maalia, mikä tekee ottelua kohti keskiarvoksi 3.0 maalia. Amur on puolestaan päästänyt tällä kaudella 2.74 maalia ottelua kohti, joten se kertoo joukkueen puolustuksen ongelmista. Kaiken lisäksi Minsk pelaa vielä pari metriä suuremmassa kaukalossa kuin Amur, joten sekin sataa tänään kotijoukkueen pussiin.

Pelivalinta: Dinamo Minsk yli 2,5 maalia

Muista tarkistaa myös sivustoltamme löytyvät päivän kuumimmat vedonlyöntivihjeet lähteistä, josta on löydettävissä jokainen päivä netin parhaat vedonlyöntilähteet koottuna samalle sivulle.

Nyt Pallomeri.netin uusimmat vetovihjeet, kilpailut sekä tietysti tuplaus suoraan puhelimeen WhatsAppin kautta – ja tietenkin ilmaiseksi! Lisätietoa tilauksesta saat TÄÄLTÄ!

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut