Veikkausliiga-pelaajaa syytetään törkeistä raiskauksista – syyttäjä vaatii viiden vuoden tuomiota

Veikkausliiga-pelaajaa syytetään törkeistä raiskauksista – syyttäjä vaatii viiden vuoden tuomiota

Veikkausliiga-pelaajaa syytetään törkeistä raiskauksista sekä pahoinpitelyistä. Syyttäjä vaatii pelaajalle viiden vuoden vankeustuomiota.

Veikkausliiga-seura IFK Mariehamnissa vielä viime kaudella pelannutta jalkapalloilijaa syytetään kahdesta törkeästä raiskauksesta. Hän oli joukkueen sopimuspelaaja myös alkavalla kaudella, mutta IFK Mariehamn päätti erottaa rikoksista epäillyn pelaajansa.

Asiaa käsitellään Ahvenanmaan käräjäoikeudessa ja pelaajaa uhkaa viiden vuoden vankeusrangaistus. Muut syytekohdat ovat kaksi pahoinpitelyä ja yksi lievä pahoinpitely. Ne ovat syyttäjän mukaan tapahtuneet kesällä 2019. Törkeät raiskaukset ovat puolestaan tapahtuneet keväällä 2020. Vastaaja on kiistänyt kaikki syytteet.

Ensimmäisen epäillyn törkeän raiskauksen syytekohdassa vastaajan kerrotaan pakottaneen asianomistajan yhdyntään voimakeinoja ja kuristamista käyttäen. Naispuolinen asianomistaja on kertonut, että syytetty on myös sanallisesti ilmaissut haluavansa satuttaa häntä.

Käräjäoikeuden papereissa on merkitty kiistattomaksi, että asianomistaja ja vastaaja ovat olleet sukupuoliyhdynnässä molemmilla kerroilla. Vastaajana oleva pelaaja pidätettiin toukokuun alussa ja on ollut siitä lähtien vangittuna.

Jaa tämä:

Joukkueet:

Aiheeseen liittyvät julkaisut