Veera Kauppi nöyryytti Latviaa MM-kisoissa – veskari jäi aivan turistiksi, kun Kauppi upotti röyhkeän ilmaveivin

Veera Kauppi Suomi

Veera Kauppi iski peräti neljä maalia, kun Suomi murskasi Latvian MM-avauksessaan. Kauppi iski neljännen maalinsa tylyllä veivillä.

Suomi teki odotetusti Latviasta aivan täyttä hakkelusta MM-urakkansa avausottelussa, kun taululla seisoi pelin päätyttyä rumat 14-1-lukemat.

Latvian pelaajille eniten painajaisia aiheutti Veera Kauppi, joka iski pallon Latvian verkkoon neljästi. Näistä tylyin ja samalla komein suorite oli hänen viimeinen maalinsa, jolla Kauppi vei Suomen 9-0-johtoon.

Maali syntyi toisessa erässä, kun Kauppi sai pallon maalin läheisyydessä. Hän näytti ensin juoksevansa maalin taakse, mutta kääntyikin äkillisesti ja samalla heitti pallon sisään etutolpan vierestä ilmaveivillä.

Latvian maalivahdille jäi tilanteessa täysi sivustakatsojan rooli, sillä Kaupin liike oli niin nopea ja yllättävä, että hän ehti hädin tuskin edes reagoimaan siihen ennen kuin pallo oli jo pussissa.

Veera Kauppi iskee neljännen maalinsa Latvian reppuun röyhkeällä ilmaveivillä:

Katso myös: Näinkin voi hävitä vapaaottelumatsin – ottelija liukastui, kaatui ja kyynärpää meni sijoiltaan


Pelaajat:
Joukkueet: