Valioliigan paluuottelussa tapahtui karmaiseva virhe – maaliviivateknologiaa hoitava yhtiö pyysi anteeksi

aston villa sheffield united valioliiga maaliviiva bournemouth

Valioliigan odotettu paluu tapahtui keskiviikkona, mutta jo ensimmäisessä ottelussa Aston Villan ja Sheffield Unitedin välillä nähtiin kiistanalainen tilanne.

Sheffield Unitedilta hylättiin avausjaksolla osuma, vaikka pallo näytti hidastuskuvien perusteella käyneen selvästi maalissa. Erotuomarin kello ei kuitenkaan antanut signaalia maaliviivan ylityksestä, joten peli jatkui eikä maalia hyväksytty.

Virhe oli kuitenkin tapahtunut, ja maaliviivateknologiasta vastaavan Hawk-Eye Technologiesin tehtäväksi jäi pahoitella tilannetta.

Yhtiö julkaisi Twitterissä lausunnon, jossa se kertoi Aston Villan maalivahdin Ørjan Nylandin, puolustajien ja maalitolppien peittäneen teknologiaa varten käytössä olevien seitsemän kameran näkökentän ennennäkemättömällä tavalla.

Mainos alkaa

– Tällaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin niissä noin yhdeksässä tuhannessa ottelussa, joissa Hawk-Eye on ollut käytössä. Pyydämme vilpittömästi anteeksi Valioliigalta, Sheffield Unitedilta ja kaikilta niiltä, joihin tämä asia vaikutti

Koko lausunnon voit lukea alta. Alla myös video Sheffieldin ”maalista”.

Ottelu päättyi lopulta maalittomaan tasapeliin. Manchester City puolestaan tarjoili illan myöhäisottelussa Arsenalille kyytiä lukemin 3-0.