Valioliiga-vihjeet: Everton – Chelsea | 6.8. klo 19:30

Arsenal UCL-vihjeet futisvihjeet vetovihjeet valioliiga-vihjeet futis-vihjeet bundesliiga

Valioliiga-vihjeet tulevat lauantain illan huippukamppailusta, jossa Everton isännöi Goodison Parkilla Chelseaa.

Everton – Chelsea

Evertonin viime kausi oli surkea, sillä joukkue varmisti sarjapaikan vasta aivan viimeisillä kierroksilla. Odotukset eivät ole kovinkaan korkealla myöskään tällä kaudella, sillä seura on hieman sekavassa tilanteessa. Lähtökohtia ei helpota se, että suurin tähti Richarlison siirtyi Tottenhamiin. Chelsealla sen sijaan on palaset hieman paremmin kasassa, vaikkakin muuttuvia tekijöitä on vielä ilmassa. Chelsea etsii koko ajan vahvistuksia rosteriinsa, mutta jo nykyisellään kokoonpano on sitä luokkaa, että TOP4-sijoitus pitää ottaa.

Chelsean kesän kovin hankinta on ehdottomasti Man Cityn Raheem Sterling, jolta odotetaan isoja tehoja Lontoossa. Lauantain ottelu antaa esimakua tulevasta, sillä kummallekin voitto on ehdottoman tärkeä, jotta itseluottamus saadaan heti oikeaan suuntaan.

Chelsea on materiaalinsa puolesta kovempi nippu, mutta myös taktisesti joukkueen pitäisi olla selvästi Evertonia edellä.

Lähdetään hakemaan lapulle Chelsean voittoa, josta esimerkiksi Coolbet tarjoaa kertoimeksi 1.65.