Valioliiga-vihje 21.09: Goodison Parkilla nähdään maaleja

Valioliiga-vihje 21.09: Goodison Parkilla nähdään maaleja

Kauden kuudes Valioliiga-kierros potkaistiin käyntiin eilen. Kierros jatkuu tänään viidellä ottelulla. Lauantain Valioliiga-vihje tulee Evertonin ja Sheffield Unitedin välisestä ottelusta.

Valioliiga-vihje 21.09.

Everton – Sheffield United

Valinta: Yli 2,5 maalia (2,10)

Everton kohtaa tänään kotikentällään sarjanousija Sheffield Unitedin. Evertonin kausi on käynnistynyt hieman yskähdellen ja etenkin vierasottelut ovat olleet todella haastavia. Reissupelien vaikeudet näkyvät myös pistesarakkeessa, sillä Everton on kerännyt kolmesta vieraspelistään tasan yhden pisteen.

Tänään Everton pääsee kuitenkin pelaamaan kotinurmellaan. ”Toffees” on ollut kovassa vireessä Goodison Parkilla, sillä joukkue on voittanut kuusi edellistä kotiotteluaan.

Evertonin suurin huolenaihe löytynee tänäänkin puolustuspelistä. Evertonin puolustuslinjassa tehdään edelleen todella pahoja virheitä pelistä toiseen ja se näkyy myös tulostaululla. Evertonille on tehty kolmessa edellisessä Valioliiga-ottelussa peräti seitsemän maalia, joten Marco Silvalla on vielä paljon tekemistä puolustuslinjansa kanssa.

Vierasjoukkue Sheffield on kerännyt viidestä ensimmäisestä ottelustaan viisi pistettä. Sheffield on päästänyt edellä mainituissa otteluissa kuusi maalia, mutta toisaalta, joukkue on jäänyt vain kertaalleen ilman maalia. Tämä tapahtui edellisessä Valioliiga-ottelussa, kun Southampton kaatoi Sheffieldin 0-1.

Everton lähtee otteluun suosikin asemasta. Kotietu on tässä ottelussa merkittävä, mutta on kuitenkin huomioitava, että Sheffield on onnistunut tekemään kauden jokaisessa vierasottelussa vähintään yhden maalin. Everton ei tule jäämään kotikentällään ilman maaleja, mutta puolustuspään ongelmat herättävät suuria kysymysmerkkejä.

Goodison Parkilla nähtänee vauhdikas ja viihdyttävä ottelu, jossa molemmat joukkueet onnistuvat maalinteossa. Näin ollen, Coolbetin yli 2,5 maalille tarjoama 2,10 kerroin vaikuttaa varsin hyvältä pelivalinnalta tähän otteluun.

Coolbetin Valioliiga-kohteisiin!

Muista tarkistaa myös sivustoltamme löytyvät päivän kuumimmat vedonlyöntivihjeet lähteistä, josta on löydettävissä jokainen päivä netin parhaat vedonlyöntilähteet koottuna samalle sivulle.

Nyt Pallomeri.netin uusimmat vetovihjeet, kilpailut sekä tietysti tuplaus suoraan puhelimeen WhatsAppin kautta – ja tietenkin ilmaiseksi! Lisätietoa tilauksesta saat TÄÄLTÄ!

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut