Vakioveikkaus: ManUlla mahdollisuus kompurointiin

Vakioveikkaus: ManUlla mahdollisuus kompurointiin

Tämän viikon Vakio 1:en avaa erittäin mielenkiintoinen ottelu Manchester Unitedin ja West Bromwichin välillä. ManU on luonnollisesti suursuosikki, mutta lähes 80 %:ia hipova kannatus on kuitenkin ylittänyt jo hyvän maun rajan. Joukkue on kompastellut viime aikoina, eikä sen suoritusvarmuudesta ole saanut täyttä kuvaa vielä toistaiseksi. Louis Van Gaal onkin saanut ajoittain lokaa niskaansa joukkueensa edesottamuksista.

West Bromwich kiusaa ajoittain isompiaan, eikä tämä olisi ensimmäinen kerta kun se yltää tasapeliin ennakkosuosikin kanssa. Viime viikolla se tosin tyri kotonaan Leicesteriä vastaan, mutta jonkinlaisia saumoja tasapeliin on olemassa. Tasapeli on alle 15 %:n pelikannatuksella hyvä varmistus todennäköiselle kotivoitolle.

Kolmoskohde on erittäin kimurantti ja suosikin nimeäminen on vaikeaa West Hamin ja Evertonin välisessä kamppailussa. West Ham on ylittänyt odotukset alkukaudesta, mutta viime ottelussa se oli hampaaton Watfordia vastaan. Everton sen sijaan murskasi heikon Sunderlandin peräti 6-2. Otankin tähän kohteeseen Salomonin tuomion ja toivon jommankumman joukkueen loistavan lauantaina eli kohteeseen kolme merkitään sekä yksi että kaksi.

Kolmas poiminta tulee kohteesta numero seitsemän, jossa on selkeä ohipelin paikka suosikista. Kotijoukkue Hull on mielestäni erittäin marginaalinen suosikki Middlesbroughia vastaan, jos sitäkään. Molemmat ovat Championshipin parhaimmistoa ja tavoite on pääsy Valioliigaan. Sarjataulukossa joukkueet ovat pisteen päässä toisistaan. Kotijoukkue ei kuitenkaan mielestäni ole aivan ”Boron” tasoinen ryhmä, joten väistän yli 50 %:n kannatuksen saaneen Hullin ja pelaan kohteeseen merkit risti ja kaksi.

Viimeinen poiminta tulee kohteesta 12, jossa Brighton tulee murskaamaan MK Donsin. Ennen kauden alkua en olisi suositellut Brightonia tähän peliin ainakaan pomminvarmaksi, mutta nyt se melkein on sellainen. Joukkue on pelannut todella vahvasti ja kotonaan sen kampittaminen on vaikeaa sarjan kärkijoukkueillekin. MK Dons on selkeästi heikompi ja sen toiveet pisteistä ovat todella pienet huippuvireisen Brightonin vieraana. Kotivoittoa on pelattu hieman liikaa, mutta vaikealle riville se kelpaa varmaksi.

VAKIOVEIKKAUS 1 1. 1X 2. X2 3. 12 4. 1 5. 1 6. 2 7. X2 8. X2 9. 1 10. 2 11. X2 12. 1 13. 1 JÄRJESTELMÄ 64

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut