Vaasan Sport jysäytti viisi uutta hankintaa – Jonne Virtanen ja Niclas Lucenius tarttuivat haaviin

Jonne Virtanen Sport

Vaasan Sport julkisti tiistaina ison kasan uusia hankintoja, kun seura ilmoitti tehneensä sopimukset Jonne Virtasen, Niclas Luceniuksen, Patrik Karlkvistin, Aleksi Mäkelän ja Olli Vanttajan.

Tällä kaudella syvällä pohjamudissa rypenyt Sport on kääntänyt katseet jo tulevaan kauteen. Ensimmäinen esimaku tulevasta joukkueesta saatiin tiistaina, kun Sportin uudet hankinnat julkistettiin.

Ehdottomasti mielenkiintoisimmat nimet ovat Jonne Virtanen ja Niclas Lucenius. Virtanen sai viime syksynä kovan kohun saattelemana potkut TPS:stä, joka myöhemmin hävisi oikeustaistelun ja joutui maksamaan isot korvaukset Virtaselle. Hyökkääjän loppukausi sujui Tanskassa, mutta nyt edessä on paluu Suomeen, sillä Virtanen teki yksivuotisen sopimuksen Sportin kanssa.

Lucenius on ollut vuosia ongelmapelaajan maineessa, vaikka miehen taidot ovat kiistattomat. Potentiaalia on kuitenkin saatu vain ajoittain esiin, kuten kaudella 2018-2019, kun Lucenius oli johdattamassa HPK:ta Suomen mestariksi. Kulunut kausi oli kuitenkin suuri pettymys ja miehen sopimus purettiin kesken kauden. Nyt Lucenius yrittää saada tulosta aikaiseksi Sportissa, joka tarjosi hyökkääjälle yksivuotisen sopimuksen.

Mainos alkaa

Myös Karlkvistin sopimus kattaa yhden kauden, kun taas Mäkelän sopimus on kahden vuoden mittainen ja Vanttajan 1+1-vuotinen.


Joukkueet: