Lauri Markkanen on tällä kaudella käytännössä yksin kannatellut Utah Jazzia ja voitot ovat jääneet todella harvinaisiksi.
Ennen perjantain kierrosta Jazz oli kärsinyt neljä perättäistä tappiota ja kauden yhdeksästä ottelusta saldona oli vain kaksi voittoa. Edellisen voittonsa Jazz oli napannut kotikentällään Memphis Grizzliesiä vastaan, ja samainen joukkue oli nyt vastassa vieraissa.
Jazz johti tauolla 13 pisteellä, eikä se johdostaan suostunut enää luopumaan. Ottelun loppulukemat kirjattiin 121-127.
Tällä kertaa Markkanen sai myös apuja, sillä hän sekä Jordan Clarkson nakuttivat molemmat mieheen 26 pistettä. Pisteiden lisäksi Markkanen nappasi myös 7 levypalloa ja merkkautti yhden syötön. Illan tehokkain oli isäntien Desmond Bane, joka hurjasteli peräti 36 pistettä.
Kolmosen kaaren takaa Markkanen onnistui neljä kertaa yhdeksästä yrityksestä, mikä nosti hänen onnistuneiden kolmosten määrän tällä kaudella jo 41:een. Vain Golden State Warriorsin supertähti Stephen Curry on tehtaillut enemmän kolmosia (53).
Memphis on onnistunut voittamaan vain yhden pelin tällä kaudella ja se majaileekin tiukasti Jazzin takana läntisen konferenssin jumbopaikalla.
Lauri Markkanen avasi Utahin pistesaldon Memphisiä vastaan:
Mikäli video ei näy, voit katsoa sen X:ssä.
Pelaajat: Lauri Markkanen
Joukkueet: Utah Jazz