Uskomaton paukku! Naisleijonat eteni historiallisesti jääkiekon MM-finaaliin!

Naisleijonat naisten jääkiekon MM-kisat

Naisleijonat teki täysin käsittämättömän paukun lauantaina, kun se kaatoi MM-kisojen välierässä Kanadan numeroin 4-2,

Suomen maajoukkue lähti välierään totaalisena altavastaajana, sillä Kanadan piti marssia täysin ylivoimaisesti MM-finaaliin.

Alku näytti Naisleijonien kannalta synkältä, sillä Kanada rankaisi heti ensimmäisten minuuttien aikana. Suomi ei kuitenkaan tappioasemasta hätkähtänyt, vaan Espoon kotiyleisö pääsi juhlimaan tasoitusmaalia, kun Ronja Savolainen osui ylivoimalla.

Naisleijonat järkytti suursuosikkia toisessa erässä, kun kapteeni Jenni Hiirikoski painoi Suomen jo 2-1-johtoon. Kanada kuittasi pelin nopeasti tasoihin, minkä jälkeen oli jälleen Suomen vuoro onnistui maalinteossa. Voittomaaliksi jääneen osuman iski vasta 16-vuotias Nelli Laitinen, jolle osuma oli takuulla uran maukkain.

Mainos alkaa

Kanada sai päätöserässä huikeita maalipaikkoja, mutta Noora Räty oli muuri maalillaan ja piti Suomen johtoasemassa. Tasoitusmaali suorastaan leijui ilmassa viimeisellä minuutilla, mutta kiekko pysyi Suomen kannalta maaliviivan paremmalla puolella. Lopullinen ratkaisu nähtiin ajassa 59:22, kun Savolainen iski illan toisensa.

Suomen finaalipaikka on todella historiallinen, sillä joka kerta aikaisemmin MM-finaalissa ovat kohdanneet USA ja Kanada. Nyt tuo putki vihdoin päättyi, kun Suomi eteni historiansa ensimmäistä kertaa finaaliin. Vastustajana sunnuntaina pelattavassa ottelussa on joko Venäjä tai USA.


Joukkueet: