Suomen salibandymaajoukkue kärsi tiistaina 6-5-tappion Ruotsille World Games -turnauksen finaalissa Yhdysvaltojen Birminghamissa.
Ruotsi otti vahvasti ohjat käsiinsä, kun se siirtyi päätöserän maaleilla jo 5-1-johtoon. Suomi aloitti kirin, johon se sai todella paljon apuja myös tuomaristolta. Nimittäin Suomen 5-3-kavennusmaalia ei olisi koskaan pitänyt hyväksyä.
Sami Johansson kiskaisi tulisen laukauksen kohti maalia, mutta pallo kimposi ylärimasta takaisin peliin eikä koskaan ylittänyt maaliviivaa. Jostain syystä tuomari kuitenkin osoitti maalin merkiksi, vaikka tilanteessa ei olisi pitänyt olla mitään epäselvää.
Ruotsin leirissä tilanne aiheutti ymmärrettävästi purnausta, koska kyseessä olisi totaalinen tuomarifarssi. Ruotsi ei kuitenkaan lamaantunut tästä, vaan nappasi turnausvoiton numeroin 6-5.