Video: Käsittämätön paukku romuttui 0,1 sekuntia ennen loppua – USA voitti dramaattisesti Turkin koriksen MM-kisoissa

Video: Käsittämätön paukku romuttui 0,1 sekuntia ennen loppua – USA voitti dramaattisesti Turkin koriksen MM-kisoissa

USA voitti todella dramaattisten vaiheiden jälkeen Turkin koripallon MM-kisoissa. Sensaatiomainen tappio oli kuitenkin vain 0,1 sekunnin päässä.

MM-turnauksen ylivoimainen mestarisuosikki joutui tiistaina äärimmäisen tiukoille, kun Turkki teki parketilla kaikkensa ja oli lähellä jättipaukkua.

Varsinaisen peliajan viimeisillä hetkillä nähtiin uskomaton jännitysnäytelmä, sillä Turkki johti ottelua kahdella pisteellä, kun kellossa oli reilut 12 sekuntia. Pallo oli kuitenkin jenkeillä, joten se sai loistavan mahdollisuuden siirtää ottelun jatkoajalle.

Turkin tiivis puolustus kuitenkin näytti jo kestävän, koska kello rullasi vääjäämättä loppuun. Haaveet varsinaisen peliajan voitosta mureni lopulta katkeralla tavalla, kun turkkilaispelaaja rikkoi kolmen pisteen heitossa ollutta Jayson Tatumia, joka pääsi vapaaheittoviivalle.

Tatum onnistui upottamaan kaksi vapaaheittoa, joten ottelu eteni jatkoajalle. USA ei enää ollut siellä yllätettävissä, vaan se onnistui nappaamaan voiton numeroin 93-92.

USA voitti dramaattisesti Turkin MM-koriksessa

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen Twitteristä!

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut