Urho Vaakanainen loukkaantui pelottavalla tavalla – vietiin paareilla kentältä

Urho Vaakanainen loukkaantui - Pallomeri.net

Anaheim Ducksin Urho Vaakanainen loukkaantui perjantain harjoituskierroksella, kun Ducks isännöi San Jose Sharksia.

Avauserä läheni puoliväliään, kun Vaakanainen oli noussut tukemaan ylivoimahyökkäystä, ja kiekko pelattiinkin hänelle keskustaan. Suomalaispuolustaja sai kiekkoon vain pienen osuman, minkä jälkeen hän menetti tasapainonsa ja rysähti pelottavalla tavalla suoraan päätyyn samalla kun Derek Grant iski takatolpalta ottelun avausmaalin.

Vaakanainen vietiin paareilla pois kentältä ja suoraan sairaalaan. Ducks tiedotti myöhemmin huojentavan tiedon siitä, että suomalainen on tajuissaan ja kaikki raajat liikkuvat.

Puolustaja siirtyi viime keväänä Anaheimiin Boston Bruinsista. NHL-otteluita viime sesongilla kertyi kahdessa seurassa yhteensä 29, ja Providence Bruinsin AHL-miehistön puolella 23 kappaletta.

Urho Vaakanainen loukkaantui harjoitusottelussa:

Jos video ei näy, voit katsoa sen Twitterissä.


Pelaajat:
Joukkueet: