Urheilukalenteri: Jalkapallossa kuumien derbyjen viikko – viikonloppuna NHL:ää ilmaiskanavalta

Urheilukalenteri

Urheilukalenteri tarjoilee tälle viikolle paikalliskamppailuita Valioliigasta. Tsekkaa viikon kuumimmat ottelut ja ota loistava paikka sohvalta.

Englannissa Liverpoolin ja Manchesterin paikalliset

Valioliigaviikon todelliset herkkupalat nähdään keskiviikkona ja lauantaina. Keskiviikkon iltakymmeneltä televisioruudulle ilmestyy Merseysiden derby, kun huippuvireinen Liverpool saa vastaansa Evertonin, jonka kohdalla suurin kysymys tällä hetkellä on se, että kuka joukkuetta valmentaa paikallispelissä? Marco Silvan palli on alkanut heilumaan kovaa vauhtia, mutta toistaiseksi potku-uutista ei ole kuultu. Derbyt ovat kuitenkin siitä hienoja tapahtumia, ettei sarjataulukolla ole niissä juuri merkitystä. Lauantaina puolestaan iskevät yhteen Manchesterin suurseurat. Unitedille kausi on ollut tuskien taival, kun taas City on ollut läpi kauden kärkipäässä, vaikka onkin kompastellut sen verran, että Liverpool on saanut olla melko rauhassa piikkipaikalla. Kumpikin Manchesterin seuroista kaipaa piristysruisketta ja siihen tarkoitukseen derbypäivät ovat parasta lääkettä.

Viasat näyttää Valioliigan otteluita kanavillaan sekä Viaplay-palvelussa.

Old Firmin panoksena liigacupin voitto

Skotlannin liigacup ei voisi saada upeampaa päätöstä, kun maan jalkapallon legendaarisin ottelupari kohtaa cupin huipennuksessa. Huuhkajien Glen Kamaran edustama Rangers on haastajana ja paikallisvastus Celtic selvänä suosikkina, mutta pelin panokset varmasti tasaavat voimasuhteita, kun parivaljakko iskee yhteen sunnuntaina.

Ottelu näkyy Viasat Jalkapallo -kanavalla sekä Viaplay-palvelussa

Winnipegin ja Anaheimin vääntö katseltavissa ilmaiseksi

Tänä päivänä NHL-otteluita pystyy seuraamaan Suomestakin käsin parhaaseen katseluaikaan, mutta ilmaiskanavan ottelut ovat harvinaista herkkua. Sunnuntaina sitäkin on luvassa, kun Nelonen näyttää Winnipeg Jetsin ja Anaheim Ducksin kohtaamisen. Winnipegin suomalaistähti Patrik Laine on ollut kovassa lyönnissä, joten on olemassa suuri mahdollisuus, että kotimaan tv-katsojat pääsevät ihailemaan Laineen taidonnäytteitä.

Ottelu esitetään Neloselta, Ruutu-palvelun kautta sekä tuttuun tapaan Viasat Jääkiekko -kanavalta ja Viaplay-palvelussa.

Urheilukalenteri tuo kotisohville viikon urheilukattauksen

Kaikkien viikon kuumimpien otteluiden alkamisajat löydät Pallomeri.netin urheilukalenterista. Sieltä löydät monipuolisesti kiinnostavimpien lajien parhaimmat ottelut sekä lähestysajat. Tämän lisäksi löydät myös kanavan, joka näyttää tapahtuman kotisohville. Päivitetty urheilukalenteri lukuun TÄSTÄ LINKISTÄ!

Sivuiltamme löydät myös osion, josta löydät ohjeet useamman huippusarjan seuraamiseen. Ota lukuun Live Stream – katso urheilua ilmaiseksi -osio.