Video: Union Magdalena varmisti sarjanousun hyvin hämärästi – vastustaja lopetti puolustamisen 96. minuutilla

union magdalena

Kolumbian kakkosliigassa nähtiin hyvin hämäräperäinen tapaus, kun Union Magdalena varmisti sarjanousun kahdella lisäajan maalilla.

Kolumbiassa on noussut kohu lauantain tapahtumista, kun Union Magdalena varmisti nousunsa maan pääsarjaan voittamalla Llanerosin maalein 2-1.

Llaneros johti ottelua pitkään maalein 1-0, mutta Union maalasi 94. ja 96. minuutilla kääntääkseen tuloksen itselleen suotuisaksi. Tapa, jolla peli kääntyi on kuitenkin herättänyt kosolti kysymyksiä ja on saanut useat tahot vaatimaan, että ottelun tapahtumat otettaisiin tutkinnan alle.

94. minuutin maali syntyi aivan paitsion rajamailta, kun Unionin hyökkääjä ajoitti juoksunsa mainiosta ja pääsi näin karkaamaan maalintekoon. Puolustajat vaikuttivat odottavan vihellystä, jota ei koskaan tullutkaan. Näin tasoitusmaali ainakin vaikutti vielä täysin normaalilta tilanteelta, mutta voittomaali herätti jo paljon enemmän kysymyksiä.

Siinä Unionin pelaaja pääsi ensin nokikkain maalivahdin kanssa ja sai kikkailla maalivahdin edessä aivan kaikessa rauhassa ilman, että Llanerosin pakit tekivät elettäkään käydäkseen päälle. Maalivahti onnistui estämään vielä tämän tilanteen, mutta palloa pitänyt Unionin pelaaja syötti taaksepäin ja nyt paikkaan päässyt pelaaja sai maalata aivan ilmaiseksi. Llanerosin puolustajat näyttivät jopa pakittavan ja antavan vielä lisää tilaa, jotta maali varmasti syntyisi.

Union Magdalena varmisti nousunsa pääsarjaan tällä maalilla, joka näyttää syntyvän liiankin helposti:

Katso myös: Video: Täysin järjetön näky – Malmö voitti mestaruuden ja valtava fanijoukko vyöryi kentälle