Video: Sveitsille tuomittiin kaksi rankkaria yhdellä vihellyksellä U20 MM-kisoissa

Sveitsi rankkari u20 mm-kisat - pallomeri.net

Sveitsin ja Venäjän välisessä U20 MM-kisojen ottelussa nähtiin erikoinen tapahtuma, kun Sveitsille tuomittiin samalla vihellyksellä kaksi rangaistuslaukausta.

Matsi oli toisen erän loppupuolella tilanteessa 3-3, kun alppimaan Marco Lehmann pääsi karkaamaan läpiajoon. Venäläispuolustaja Dmitri Samorukov kamppasi hänet jo siniviivan tuntumassa nurin ja päätuomari nosti kätensä pystyyn. Lehmann kampesi itsensä kuitenkin pikaisesti pystyyn ja läpiajo jatkui.

Kun hän oli yrittämässä maalintekoa, Samokurov kampitti sveitsiläishyökkääjän uudemman kerran. Tilanteesta tuomittiinkin harvinaisesti kaksi rankkaria.

Sveitsi ei kuitenkaan onnistunut tätä tilaisuutta käyttämään hyvkseen, sillä ensin Lehmann kävi kokeilemassa, mutta ei saanu kiekkoa maaliin. Tämän jälkeen irti päästettiin Philipp Kurashev, mutta hänkään ei saanut kiekkoa sisään.

Pari minuuttia tämän jälkeen Sveitsi pääsi myllyttämään viiden minuutin ylivoimaa, mutta sekään ei tuonut aivan sitä haluttua lopputulosta, sillä rangaistuksen aikana ainoa maalinteossa onnistunut joukkue oli Venäjä.

Venäjä voitti ottelun lopulta lukemin 7-4.

U20 MM-kisat: Sveitsin Marco Lehmann ansaitsee joukkueelleen kaksi rankkaria

Jos yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen TSN:n YouTube-kanavalla.

Tsekkaa myös:

Video: Eeli Tolvanen turhautui laukauksensa jälkeen – kiroilu kuului tv-lähetykseen saakka


Pelaajat: