Video: U20-kisojen erikoiseen ”yliajalla” syntyneeseen osumaan saatiin selvyys – lopputurnaus mennään uudella säännöllä

u20

U20-kisojen Saksa-Kanada-ottelussa nähtiin tilanne, joka aiheutti kotikatsomoissa valtavasti ihmetystä. Taustalla oli kuitenkin looginen syy.

Kanada murskasi Saksan totaalisesti, sillä loppunumerot olivat 16-2. Jo ottelun avauserä paketoi käytännössä kamppailun, sillä erätauolle lähdettiin Kanadan 4-1-johdossa. Viimeinen osuma syntyi aivan viimeisellä sekunnilla, vaikka tilanne aiheuttikin hämmennystä fanien keskuudessa.

Tähän syynä oli se, että kisojen televisio-oikeudet omistavan TSN:n lähetyksessä erä oli jo ehtinyt päättymään ennen kuin kiekko ylitti maaliviivan. Tuomaristo kuitenkin hyväksyi maalin videotarkistuksen jälkeen, mikä sekoitti monen pasmat.

Syynä tähän oli se, että IIHF:n virallinen pelikello oli eri ajassa kuin lähetyksessä näkynyt TSN:n kello. Oikeasti aikaa oli jäljellä 0,2 sekuntia, kun kiekko vieri maaliviivan yli.

Mainos alkaa

Hämmentävä tapahtumaketju aiheutti kuitenkin yhden sääntömuutoksen lopputurnaukseen, sillä jatkossa loppuhetkien tilanteita tarkistaessa virallisena kellona toimii TSN:n lähetyksessä katsojille näkyvä aika.

U20-kisojen hämmentävä tilanne sai loogisen ratkaisun

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön TSN (@tsn_official) jakama julkaisu

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen Instagramista!