Suomen Top 5 nöyryyttävimmät tappiot U18 MM-kisoissa

Suomen Top 5 nöyryyttävimmät tappiot U18 MM-kisoissa

Kuinka historiallisesta konttauksesta oli kyse, kun Suomi hävisi Valko-Venäjälle U18 MM-kisoissa? Listasimme kisahistorian viisi nöyryyttävintä tappiota.

Tsekkaa myös U18 kisasivumme!

5. Suomi-Sveitsi – semifinaali, Suomen kisat 2001

Tämä voi tuntua pintapuolisesti oudolta valinnalta, kun ajatellaan, että Suomi hävisi pelin vain 4-2. Tulos kuitenkin piilottaa sisuksiinsa raskauttavampia asianhaaroja. Ensinnäkään Sveitsin ryhmä ei ollut mikään kaikkien aikojen joukkue, vaan ok porukka, josta löytyi pari tulevaa MM-kisakävijää, sarjajyrää sekä pari maajoukkueen runkopelaajaa, kuten Andreas Ambühl sekä Severin Blindenbacher. Suomen joukkue ei toki ollut kokonaisuutena kovin syvä, mutta maalia vartioi Kari Lehtonen ja hyökkäyksessä tahtipuikkoa heilutti Sean Bergenheim, Jussi Jokinen ja Mikko Koivu, joten kärjessä riitti terää vaikka muille jaettavaksi. Sveitsi oli kaikilla mittareilla suotuisin mahdollinen vastus, mutta niin vain toisessa erässä Suomen 2-0-johto kääntyi Sveitsin ladottua neljä maalia. Sveitsi kesti loppuun saakka ja ajoi pikkuleijonat häntä koipien välissä pronssiotteluun.

 

4. Suomi-Sveitsi – alkusarja, Suomen kisat 2007

2000-luvun puoliväli oli Suomelle kaiken kaikkiaan tuskallista aikaa U18-kisoissa. Vuotta aiemmin Suomi venyi hienosti hopealle ja näytti nousseen aiempien vuosien kisalamasta, joten tuskin kukaan odotti kotikisojen lässähtävän niin pahasti kuin lopulta kävi. Turnaus alkoi vielä lupaavahkosti, kun Ruotsi voitti Suomen rankkareilla 2-1, mutta taivas putosi niskaan oikein kunnolla toisessa ottelussa. Sveitsi möyhensi Roman Josin johdolla leijonat kotiyleisönsä edessä peräti 5-1 aiheuttaen Suomelle yhden kisahistoriansa tylyimmistä tappioista. Suomi sisuuntui tästä niin paljon, että voitti vielä Tsekit 4-2, mutta alkusarjan viimeisessä pelissä kärsitty 1-0-tappio Slovakialle huipensi kotikisanöyryytyksen vieden Suomen putoamissarjaan lohkojumbona.

 

3. Suomi-Ruotsi – semifinaali, Tsekin kisat 2012

Jos Suomi-kiekon tuskanhetkiä aletaan listaamaan, niin voi olla varma, että Tre Kronor ilmaantuu jossain kohtaa paikalle. Ruotsin riveistä löytyi hyviä yksilöitä, kuten Hampus Lindholm ja Filip Forsberg, mutta pikkuleijonilla oli kasassa huikea joukkue. Tolppien välissä seisoi Joonas Korpisalo, Mikko Lehtonen, Esa Lindell ja Rasmus Ristolainen tähdittivät pakistoa ja hyökkäyspäässä häärivät mm. Aleksander Barkov, Artturi Lehkonen sekä Teuvo Teräväinen. Suomi teki avausmaalin, mutta menetti otteen Ruotsin tehtyä kolme perättäistä maalia. Lehkosen ja Ristolaisen maaleilla Suomi tuli vielä toisessa erässä tasoihin, mutta lopulta finaalihaaveet murskautuivat karulla tavalla, kun Ruotsi luukutti kolmannessa erässä neljästi voittaen ottelun lopulta 7-4.

 

2. Suomi-Valko-Venäjä – alkusarja, Ruotsin kisat 2019

Tapa, jolla Suomi menetti otteen Kanadalle kisojen avausottelussa, olisi pitänyt olla riittävän iso hälytyskello, jotta mestarikandidaatiksi tituleerattu joukkue olisi havahtunut hereille. Viimeistään sen olisi pitänyt olla riittävä myrskyvaroitus, että Valko-Venäjä laittoi Tsekin nippuun avausmatsissaan. Mutta ei. Suomi kaivoi 50min nenäänsä, jätti likaiset työt tekemättä ja katsoi kuinka Valko-Venäjä marssi 4-0-johtoon. Viimeisen kympin kiri herättää toiveita, että oppitunti meni perille, mutta mikään ei poista sitä, että maalein 4-3 päättynyt ottelu oli yksi U18 MM-kisahistorian surkeimmista esityksistä.

 

1. Suomi-Ruotsi – puolivälierä, Suomen kisat 2014

Toki on aina yksi vielä hirveämpi esitys. Kotikisat. Puolivälierä. Vastassa arkkivihollinen Ruotsi. Joukkueessa mm. Kaapo Kähkönen, Sami Niku, Sebastian Aho, Kasperi Kapanen, Juho Lammikko, Mikko Rantanen ja Aleksi Saarela. 10-0 turpaan. 10-0. Siinäpä otteluvideo, josta jokainen U18-maajoukkue on voinut ammentaa tietoa, että miten ei ainakaan kannata puolivälierässä pelata. Vaikka joukkueen tähdet ovatkin maailmalla jo menestyneet, niin tämän matsin mainitsemisen luulisi hyydyttävän yhä leveimmänkin dollarihymyn.

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut