Tyhjätaskusta taivaisiin: Viikko 1

Tyhjätaskusta Taivaisiin, NFL-vihjeet | Pallomeri.net

Allekirjoittaneen ensimmäinen ajatus oli tänä aamuna ”JUMANKAUTA, TÄNÄÄN SE VIHDOIN ALKAA”, joten allekirjoittaneen tuskin tarvitsee enää yhtään sen enempää hehkuttaa tätä maagisen ihanaa sunnuntai päivää. Myöskään tämän kauden lähtökohdista emme höpötä tässä jutussa sen enempää, koska ne asiat on niputettu jo AFC:n ja NFC:n kausiennakoihin.

Lisäksi tämän päivän mielenkiintoisimmista otteluista voi lukea lyhyehkön sepustuksen Coolbetin blogista, johon allekirjoittanut tulee kirjoittamaan läpi kauden niitä hieman asiapitoisempia juttuja. Kyseinen yhteistyö tuottaa myös teille lukijoille lisääntyvien tarinoitejen lisäksi muuta hyvää.

Tällä viikolla se ylimääräinen hyvä on 100€ pelirahaa (1 X kierrätys), jonka yksi Tyhjätaskua lukeva ja Coolbetillä pelaava henkilö voittaa itselleen. Coolbetin asiakkuuden lisäksi kyseisen henkilön on pitänyt lyödä vähintään yksi 10€ betsi tämän illan (11.9) NFL-otteluista ja arvata sen lisäksi lähimmäksi se kuinka monta pistettä Arizona Cardinalsin ja New England Patriotsin välisessä ottelussa tehdään. Arvaus on pitänyt jättää ennen kyseisen pelin alkua Tyhjätaskun Facebook-sivulle tämän julkaisun kommenttikenttään. Jos lähimpiä arvauksia on monta, suoritetaan tasatilanteessa olevien henkilöiden kanssa uusintakierros maanantaisista otteluista.

Tyhjätaskun vahvin suositus:

23:25 Dallas Cowboys – New York Giants 2 1.98

Tässä kohtaa kaikki Dak Prescott-fanit huutavat ”EIIIIIIIII”, mutta siitä huolimatta allekirjoittanut uskoo vahvasti vierasjoukkueen voittoon. Syynä siihen on yksinkertaisesti se, että Cowboys-puolustus ei ole samalla tasolla mitä Giantsin, ja erityinen huomio pitää kiinnittää Cowboysin surkeahkoon takakenttään, joka ei todellakaan tule kestämään Giantsin esittämää ilmasirkusta.

Tyhjätaskun muut suositukset:

20:00 Houston Texans – Chicago Bears +5,5 1 1.90

Tähän kohteeseen perusteluksi varmasti riittää pelkkä Texans D, koska ainakaan allekirjoittanut ei usko, että Bears tulee juhlimaan avausottelussaan kovinkaan monella pisteellä. Siksipä on enemmän kuin todennäköistä, että Texans tulee voittamaan kyseisen ottelun vähintään tarvittavalla kuuden pisteen erolla.

20:00 Philadelphia Eagles – Cleveland Browns 1 1.60

Allekirjoittanut mietti pitkään kyseistä kohdetta ja lopulta se löysi tiensä näihin vihjeisiin. Miettiminen yksinkertaisesti johtui siitä, että allekirjoittanut on intohimoinen Eagles-fani ja siitä syystä kaikista näkökulmista katsominen on ajoittain hämärän peitosta kotkien otteluja ajatellessa.

Pidempien miettimisien jälkeen kuitenkin Eaglesin voitto tuntuu todennäköisemmältä, koska Browns kärsii useiden luottopelaajiensa poissa olosta. Eagles taas pääsee lähtemään otteluun lähes parhaalla mahdollisella miehistöllään. Tämän lisäksi vaakakuppia Eaglesin suuntaan kääntää joukkueen loisteliaasti harjoitusotteluissa toiminut puolustus.

Joidenkin mielestä nämä perustelut voivat olla hataria, mutta allekirjoittaneelle ne riittävät siihen, että kyseinen kohde lähtee lapulle mukaan.

Muistakaahan tarkistaa myös kaikki vedonlyöntivihjeet lähteistä!