Tyhjätaskusta taivaisiin: NFL-viikko 12 – Putkelle jatkoa

Tyhjätaskusta Taivaisiin, NFL-vihjeet | Pallomeri.net

Käynnissä oleva kalenteriviikko on ollut LOISTELIAS ja sen ansiosta pääsemme lyömään tämän iltaisia kohteita kovalla itseluottamuksella. Senpä vuoksi tämän illan kohteisiin on uskallettu ottaa mukaan vähän erikoisempia kohteita joita ainakaan allekirjoittanut ei ole koskaan ennen pelannut.

Tyhjätaskun vahvin suositus

23:25 Los Angeles Rams – New Orleans Saints: Ottelussa tehdään yli 5.5 TD:tä 1.62

Pilviin vedetty under/over-raja ei houkuttanut pelaamaan, vaikka todennäköisesti ottelussa tullaankin rikkomaan vetojen kannalta yleensä maagiseksi muodostunut 50 pisteen raja. Sitä myöden ottelua piti lähteä lähestymään jonkinltain muulta, kuin pisteisiin liittyvästä suunnasta.

Tänään se suunta on TD:n määrä ja vieläpä niin, että molempien joukkueiden TD:t tullaan laskemaan yhteen. Eli yksinkertaisella matematiikalla laskettuna kyseinen veto on over 42 pistettä. Tietenkin tämän lisäksi huomioon pitäisi ottaa potkumaalien merkitys under/over-rajan muodostumiseen, mutta kahden näin tulivoimaisen joukkueen kohtaamisessa voimme yksinkertaisesti unohtaa potkumaalien merkityksen. Kyseistä ottelua kun ei tule voittamaan kumpikaan joukkue potkumaalien avulla.

Tyhjätaskun muut suositukset

20:00 Philadelphia Eagles – Chicago Bears: Ottelussa tehdään yli 4.5 TD:tä 1.70

Tämä kohde perustuu yksinkertaisesti siihen faktaan, että Philadelphia Eagles on NFL:n tehokkain Red zone-joukkue. Eaglesin red zonelle saakka edenneistä hyökkäysvuoroista 73.53% on päättynyt touchdowniin ja sitä myöden voimme odottaa myös tämän iltaisessa ottelussa syntyvän keskimääräistä enemmän TD:tä.

23:25 Arizona Cardinals +4.5 – Jacksonville Jaguars 2 1.88

Jacksonville Jaguars on ollut kauden alusta saakka allekirjoittaneen kultainen hevonen ja senpä vuoksi joukkue löytyy tämänkin päivän vihjeistä. Vegasissa ei edelleenkään uskota, että tämä NFL:n parhaan puolustuksen omaava joukkue voisi voittaa otteluitaan ja senpä vuoksi joukkue saa viikosta toiseen mitä erikoisempia tasoituksia ja kertoimia.

Tämän päiväinen ottelu tulee ratkeamaan siihen, että Cardinalsin suhteellisen heikko hyökkäyksen linja tulee murenemaan sarjan parhaan puolustuksen linjan käsittelyssä.

PS: Tähän kohteeseen olisi voinut harkita myös underin pelaamista.

Viikkokilpailu ja sen säännöt:

Tämän iltaisessa viikkokilpailussa etsimme illan/yön kovinta juoksyhyökkääjää. Eli etsinnässä on se pelaaja, joka kerää tämän sunnuntain aikana eniten JUOKSU jaardeja.

Tasapelien ja arvontojen välttämiseksi vastaukseen pitää liittää myös kyseisen pelaajan jaardi määrä. Voittaja tulee olemaan siis se henkilö, joka tietää oikean pelaajan lisäksi lähimmäksi oikean jaardi määrään.

Säännöt lyhykäisyydessään:
-Voittajan on oltava Coolbetin asiakas
-Pelitilin lisäksi osallistujan pitää jättää arvauksensa Tyhjätasku Taivaisiin Facebook-sivulle ennen kello 20:00.
-Voittajan tarvitsee tykätä Tyhjätaskusta Taivaisiin Facebook-sivusta.

Palkinto: 50€ pelirahaa (1 X kierrätys)

Kertoimet ja kohteet NFL-suosituksiin tarjoaa totuttuun tapaan Coolbet.