Video: Maailman paras jääpalloilija Tuomas Määttä pujotteli huikaisevan osuman Venäjällä

Tuomas Määttä

SKA Neftjanikin riveissä Venäjällä pelaava Tuomas Määttä iski hämmästyttävän upean osuman lauantaina Baykal Energyn verkkoon.

Määttä saattaa olla Suomessa hieman tuntemattomampi nimi, mutta ympäri jääpalloilevan maailman kaikki tietävät 24-vuotiaan pelaajan nimen.

Viime vuodet Ruotsissa dominoinut Määttä siirtyi täksi kaudeksi Venäjän Superliigaan ja jälki on ollut tuhoisaa. Lauantaina syntyi tehot 2+2 ja varsinkin jälkimmäinen osuma oli suorastaan silmiä hivelevää katseltavaa.

Mainos alkaa

Koko kentän läpi purjehtinut suomalainen ei antanut vastustajien edessä haitata, vaan Määttä käytti lähinnä heitä pujottelukeppeinä. Suoritus päättyi tietysti kliiniseen viimeistelyyn.

Määttä on tehnyt tällä kaudella 13 ottelussa tehot 15+13. Monien papereissa kyseessä on tällä hetkellä koko maailman paras pelaaja.

Tuomas Määttä taiteili jäätävän osuman

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen Twitteristä!


Pelaajat: