Tuomari mutkisti Mikko Rantasen haamurajajahtia – blokkasi tyhjää maalia kohti vedetyn laukauksen

Mikko Rantanen ja tuomari

Mikko Rantanen jahtaa tosissaan 50 maalin haamurajaa, mutta tällä kertaa tuomari hiekoitti Rantasen aikeita kiusallisella tavalla.

Colorado Avalanche voitti Arizona Coyotesin lauantain vastaisen yön kierroksella maalein 3-1, mutta Mikko Rantanen ei saanut nimeään maalitilastoon, joten tällä kertaa hän ei päässyt lähemmäksi 50 maalin haamurajaa.

Yrityksen puutteesta se ei kiinni kuitenkaan jäänyt. Rantanen ehti hetkeksi saada nimensä pöytäkirjaan, kun hän oli maskimiehenä Cale Makarin laukoessa. Maalin luultiin ensin menneen Rantasen kautta sisään, mutta maali korjattiin myöhemmin Makarin nimiin.

Rantanen sai ottelun lopussa vielä paikan, kun hän pääsi yrittämään tyhjään maaliin laukomista. Tällä kertaa toinen ottelun päätuomareista astui hyvin kiusallisella tavalla esiin. Tuomari luki peliä aivan pieleen ja pakitti suoraan kiekon tielle, kun Rantanen laukoi. Rantanen pääsi heti yrittämään uudestaan, mutta toinen veto meni maalista ohi, joten tuomarin vahingossa suorittama hiekoitus jätti kosolti jossiteltavaa.

Rantasella on vielä 11 ottelua aikaa saavuttaa 50 maalin raja, josta hän on nyt kolmen maalin päässä.

Mikko Rantanen yrittää ampua kiekon tyhjiin, mutta tuomari luistelee tielle:

Katso myös: Columbuksen Kent Johnson iski jäätävän upean osuman – ensiksi jalkakikka ja sitten ilmaveivillä kiekko sisään


Pelaajat:
Joukkueet: