Tshekki teki hurjan tempun jalkapallon EM-karsintojen päätöskierroksella ja marssi ensi kesän kisoihin lohkovoittajana, kun se haki 3-2-vierasvoiton Hollannista.
Tulos tarkoittaa samalla sitä, että Hollannin ohuena eläneet jatkokarsintahaaveet romuttuivat ja vuoden 2010 MM-finaalissa nähty joukkue jäi sensaatiomaisesti lohkonsa neljänneksi sekä ulos Ranskan EM-kisoista.
Tshekin lisäksi suoraan kisoihin pääsi Islanti sekä myös parhaaksi lohkokolmoseksi selviytynyt Turkki, joka kaatoi kotikentällään juuri Islannin.
Suorassa kisapaikassa oli pitkään kiinni myös Norja, joka johti Italiaa vieraskentällä 1-0. Saapasmaa tuli kuitenkin ottelun lopussa rinnalle ja ohi, mikä tarkoittaa sitä että Norja jatkaa pelejään jatkokarsinnoissa. Suoraan kisoihin lohkosta etenivät Italia ja Kroatia.