Video: Tom Moore, 99, on kävelysuorituksillaan kerännyt 10 miljoonaa terveydenhuollolle

Tom Moore - pallomeri.net

Tom Moore, 99, on sotaveteraani – ja myös astetta kovempi jätkä. Hän nousi viraalihitiksi sosiaalisessa mediassa ja on sen kautta kerännyt hurjan summan rahaa terveydenhuollon taisteluun koronavirusta vastaan.

Moore päätti kiittää Britannian terveydenhuoltoa (NHS) lähtemällä kävelemään puutarhaansa. Hänen tavoitteenaan oli kerätä 1000 puntaa hyväntekeväisyystempauksen merkeissä, mutta tuo summa lähti jo ensimmäisistä päivistä lähtien kasvamaan eksponentiaalisesti.

Tietous nuoren miehen tempauksesta lähti pikaisesti leviämään, ja nyt Mooren tyttärensä avustuksella käynnistämän keräyksen tuotto on jo hurjat 10 miljoonaa puntaa, eli noin 11,5 miljoonaa euroa.

Tähän mennessä Moore on kiertänyt 25 metrin puutarhansa 10 kertaa. Tavoitteekseen hän on kuitenkin asettanut 100 kierrosta ennen 100-vuotispäiväänsä, joka on edessä kuun lopussa.

Mainos alkaa

– Kiitän kaikkia lahjoittaneita sydämeni pohjasta. Tämä on aivan uskomatonta, Moore sanoi BBC:lle.

Tom Moore näyttää esimerkkiä:

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen The Sunin YouTubessa.

Katso myös:

Video: Cristiano Ronaldon kotitreeni on koko perheen juttu – käytti lapsiaan painoina

Kuva: Australialainen soutaja rikkoi vahingossa maailmanennätyksen kotisoutulaitteellaan