Video: Järjetöntä touhua Puolassa – tyrmättyä ottelijaa piestiin surutta 5v5 -vapaaottelumatsissa

Puolassa järjestetty The War 3 -vapaaottelutapahtuma sisälsi järjettömän 10 hengen vapaaottelumatsin, jossa piestiin tyrmättyä ottelijaa.

Puolassa on viime vuosina alettu järjestämään vapaaottelukentän käsittämättömimpiä tapahtumia, joilla alkaa olla hyvin vähän tekemistä urheilun kanssa.

Tästä hyvänä esimerkkinä toimii vastikään järjestetty The War 3 -nimeä kantanut iltama, joka piti sisällään myös glorifioidun version nakkikioskikärhämästä, eli ottelun joka käytiin viidellä viittä vastaan.

Näppärästi tuomareita kymmenen ottelijan kohellusta kaitsemaan oli laitettu vain kaksi kappaletta, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli lupa odottaa. Ja vaaraa kyllä saatiin.

Melko nopeasti yksi toisen joukkueen ottelijoista tyrmättiin kanveesiin, mutta koska molempien tuomareiden huomio oli toisaalla, niin tyrmättyä ottelijaa ehdittiin läimiä naamaan terävillä iskuilla kymmenkunta kertaa ennen kuin asiaan puututtiin.

Puolassa järjestetyssä The War 3 -vapaaotteluillassa nähtiin myös tällaista menoa:

Katso myös: Video: NHL-tappelu meni koomisesti aivan vihkoon – Devils-peluri jäätyi nolosti ja unohti tärkeän säännön