Liiga mätkäisi Tarmo Reunaselle pelikiellon – myöntää kommunikaatiovirheen pelin aikana

Tarmo Reunanen Lukko New York Rangers

Lukon Tarmo Reunasella määrättiin yhden ottelun pelikielto perjantain tapahtumista, jossa mies lensi suihkuun epäurheilijaimaisesta käytöksestä.

Liigassa koettiin perjantain puhuttanut tilanne, kun Tarmo Reunanen sai KalPaa vastaan ulosajon. Ensiksi syyksi ilmoitettiin rasistinen käytös, mutta myöhemmin se vaihtui epäurheilijamaiseksi käytökseksi.

Lauantain Liigan kurinpito julkaisi päätöksen tilanteesta, mikä johti lopulta Lukko-puolustajan yhden ottelun pelikieltoon. Samalla julkaistiin myös tiedote, jossa painotettiin, että asiattomalle kielenkäytölle ei ole sijaa jääkiekkokaukalossa. Kuitenkin Liiga myönsi, että Reunasen jäähyn kohdalla on tapahtunut kommunikaatiovirheitä, joiden johdosta syyksi ilmoitettiin virheellisesti rasistinen käytös.

– Samaan aikaan on todettava, että Tarmo Reunasen rangaistustilanteen jälkeisessä toiminnassa tapahtui kommunikaatiovirhe. Sääntökohdan mukaan kyse on tuollaisissa tilanteissa aina epäurheilijamaisesta käytöksestä, mutta tuomaristolta lähti ottelun toimitsijoille väärä viesti siitä, miten sääntökohta kommunikoidaan, mikä johti virheelliseen kuulutukseen. Tämä asia on jälkeenpäin käyty läpi myös suoraan pelaajan kanssa, Liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen kertoo tiedotteessa.

Reunanen on pelikiellon myötä pois lauantaina pelattavasta Kärpät-ottelusta.


Pelaajat:
Joukkueet: