Mestaruus ei tuonut rikkauksia – Tappara teki 200 000 euron tappiot

Tappara Liiga tähdistöottelu Liigan otteluohjelma

Tappara tiedottaa, että kolmannella perättäisellä mestaruudella oli hintansa. Seura tekee viime kaudesta 200 000 euron tappiot.

Keväällä kolmannen perättäisen Suomen mestaruutensa voittaneen Tapparan taloudellinen tulos kertoo, ettei mestaruuden voittaminen ole välttämättä mikään kultakaivos. Seura tiedotti tekevänsä viime kaudelta noin 200 000 euron tappion.

Tappara kertoo Tamhockey-konsernin liikevaihdon nousevan ennätystasolle yli 18 miljoonaan euroon, mutta emoyhtiö Tamhockeyn liikevaihto alenee hieman.

Mainos alkaa:

– Tilikaudella ei saavutettu asetettuja taloudellisia tavoitteita. Poikkeuksellisen hyväkään urheilumenestys ei valitettavasti korreloi suoraan tilikauden taloudellisen tuloksen kanssa, koska Liigan huhtikuussa pelattujen välierien ja finaalien lipputulot tilitetään valtaosin Liigalle, toimitusjohtaja Mika Aro kommentoi seuran tiedotteessa.

Aron mukaan seuralle jäävä 20 prosentin osuus finaalien ja välierien lipputuloista ei aina riitä täysin kattamaan edes ottelun muuttuvia järjestyskuluja. Suurimman osan jääkiekkoliigan palkintorahasta Tappara käyttää mestaruusbonuksiin, kansanjuhlaan sekä muihin mestaruuden tuomiin kuluihin.

Tappara julkaisee tarkemmat taloudelliset tiedot elokuun puolivälissä pidettävän yhtiökokouksensa jälkeen.

Tsekkaa myös: Maalivahtivalmentaja Juha Lehtola juhli jo toista perättäistä AHL:n mestaruutta – “Olisihan se hieno joskus kokea NHL”


Joukkueet: