Olympiakomitean entisen puheenjohtajan jättämä perintö

Tapani Ilkka

Tapani Ilkka on suuri nimi suomalaisen urheilun historiassa ja hän kerkesi elämänsä aikana tekemään merkittävän uran urheilun parissa, ennen kuin nukkui pois vakavan sairauskohtauksen seurauksena 20.11.2021.

Vuosikymmenien työsaralle mahtuu yhteistyötä satojen valmentajien, urheilijoiden ja järjestöjen kanssa, joka muodostui yhden elämän mittaiseksi menestystarinaksi ja lahjaksi suomalaisen urheilun tulevaisuudelle.  

Tapani Ilkka – yli 40 vuotta suomalaiselle urheilulle

Ura urheilun parissa alkoi ensin aitajuoksijana 1960-luvulla. Parhaimpina kisavuosina hän edusti Kaipolan Virettä ja saavutti SM-mitaleja 400 metrin aidoissa sekä seuran viestijoukkueen edustajana. Omaksi ennätykseksi jäi Ruotsin maaottelussa saavutettu 52,5.

Tapani Ilkka on joutunut tekemään paljon upean uransa eteen, eikä se ole ollut aivan yhtä helppoa kuin penkkiurheilu tai omien pelitaitojen haastaminen live casino -sivustolla. Merkittävimpiä saavutuksia hänen elämän aikana olivat oman urheilutaustan lisäksi vuodet Suomen Urheiluopiston rehtorina ja lukemattomat luottamustehtävät. 

Yksi suomalaisen urheilun tukipilareista

Oma urheilu- ja valmennusura oli loistava lähtökohta uskomattomalle uralle suomalaisen urheilun parissa. Ilkan vuosikymmenien työn merkitys voidaan kiteyttää siihen, että suomalaiset urheilijat saavuttivat hänen uransa aikana yhteensä 47 olympiamitalia. Näin pienenä maana sitä voidaan pitää merkittävänä saavutuksena.


Sen lisäksi, että hänen johdollaan olemme saaneet juhlia monia voitonhetkiä, on hänen uralleen mahtunut lisäksi muun muassa nämä seuraavat vaiheet:

  • Ura sai alkunsa Suomen Urheiluopistolla, jossa hän toimi opettajana vuosina 1967-1971.
  • Muutamien vuosien jälkeen hänet valittiin Suomen Urheiluopiston rehtoriksi vuonna 1976, joka jatkui aina vuoteen 2006 asti. Tapani Ilkka toimi koulun rehtorina 30 vuotta.
  • Ensimmäisenä luottamustehtävänä hän sai toimen Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana vuonna 1983, ja se jatkui aina vuoteen 1990 asti.
  • Lisäksi hän kerkesi toimia Suomen Olympiakomitean hallituksen jäsenenä 1985-2004 ja puheenjohtajana 1989-2004 välisen ajan.
  • Valmentajana huippusaavutuksiin lukeutuu Riitta Salinin Euroopan mestaruus 400 metrin juoksussa vuonna 1974
  • Vuonna 2001 hänet palkittiin Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristillä
  • Vuonna 2005 hän sai Kansainvälisen Olympiakomitean kunniamerkin
  • Professorin arvo hänelle myönnettiin vuonna 2006
  • Vuonna 2021 elämänura-palkinto Urheilugaalassa

On täysi mahdottomuus kirjata kaikkia saavutuksia Ilkan elämän ajalta. Hän piti ansaitusti koko elämänsä ajan paikkansa maan urheiluelämän korkeimmissa luottamustoimissa ja toimi monipuolisesti eri valmennus-, koulutus- ja johtamistehtävissä.

Perintönä elämän mittainen ura suomalaisen urheilun parissa

Tapani Ilkkaa arvostettiin urheiluväen keskuudessa huolimatta mistä lajista tai liitosta oli kyse. Hänet tunnettiin erittäin vaikuttavana puhujana ja määrätietoisena johtajana, jonka tavoitteena oli kehittää ja edistää ammattiurheilua Suomessa.

Hänen johdolla Suomen Urheiluopiston tiloja kehitettiin ja laajennettiin niin, että siellä voidaan tarjota monipuoliset harjoittelu- ja opiskelumahdollisuudet tulevaisuuden tähdille. Yksi aikakausi suomalaisessa urheilussa tuli päätökseen ja Tapani Ilkan muistoa kunnioittaen tulevalla sukupolvella on velvollisuus jatkaa töitä samalla tunteen palolla.