Tanska lähellä sensaatiota – Venäjä jatkoajan jälkeen välieriin U20 MM-kisoissa

jääpallon venäläiset Rio venäjä wada sotshi / Pallomeri.net
jääpallon venäläiset Rio venäjä wada sotshi / Pallomeri.net

Jääkiekon Nuorten MM-kisoissa on lauantaina käynnissä ensimmäiset tosipelit, kun puolivälierät pelataan Helsingissä.  Ensimmäinen puolivälierä piti olla totaalinen selviö, kun Venäjä sai vastaansa piskuisen Tanskan.

Matsista tulikin kireä taistelu, joka päättyi lopulta jatkoajalla Venäjän voittoon numeroin 4-3 (1-0, 0-2, 2-1).

Venäjä meni heti alussa johtoon, mutta toisessa erässä Tanska tuli ensin tasoihin ja sitten vielä johtoon. Venäjä oli kaksi ensimmäistä erää haluton ja ylimielinen. Tanska puolestaan todella pirteä.

Kolmas erä oli täysin yhtä päätä, kun Venäjä myllytti ja haki tasoitusta, mutta tanskalaismolari Thomas Lillie pelasi hurmiossa. Venäjän Artur Lauta sai tehtyä 2-2-tasoituksen ajassa 52:31. Mutta mitä vielä – heti perään Emil Oliver Christensen vei Tanskan uudestaan johtoon käytännössä päätöserän ainoasta hyökkäyksestä!

Mainos alkaa

Venäjä tasoitti lopussa ilman maalivahtia ja teki sitten jatkoajalla voittomaalin. Tanskalta uskomaton tasitelu, mutta taitava Venäjä etenee välieriin.