Tänä päivänä MM-historiassa – Brittien edellinen maihinnousu jäi torsoksi

Tänä päivänä MM-historiassa – Brittien edellinen maihinnousu jäi torsoksi

Tänä päivänä MM-historiassa -sarjassa ollaan paluutunnelmissa. Iso-Britannia palaa tänä keväänä A-sarjaan. Edellinen pääsarjareissu alkoi 25 vuotta sitten.

26.4.1986 Neuvostoliitto (Moskova)

Vaikka sarjan ensimmäisessä osassa palasimme kiusallisesti silmiä kirveleviin Moskovan valoihin, niin yksi aikakonereissu ei kerro vaiherikkaan mitalisarjan tarinaa kuin vähän alusta. Paluu sinne vaatii toki hieman kipukynnystä, ainakin Leijonien näkökulmasta.

Tänä päivänä ensimmäisessä ottelussa panoksena oli vähintään ote hopeasta, mutta myös mahdollisuus pelata kultamitalista kisojen päätöspäivänä. Ruotsi ja Kanada laittoivat täyden Luzhnikin iloksi pystyyn maalijuhlat. Ilotulitus alkoi kääntyä Ruotsille kolmannen erän alussa, kun Tre Kronor meni 6-3-johtoon. Kanada riehui Ruotsin baarissa aivan tosissaan ja ripotteli tulostaululle vielä kaksi täkyä, mutta takaa-ajo ei riittänyt. Ruotsi voitti 6-5 ja ansaitsi tilaisuuden lähteä Neuvostoliiton kanssa samalle tatamille selvittelemään kultamedaljonkien kohtaloa.

Pettynyt Leijonalauma varmasti teki kaikkensa nollatakseen Ruotsi-ottelun, mutta Leijona oli täysi vastaantulija ja varsin murea pikku suupala kisaisännille. Neuvostoliitto suoritti tyylipuhtaan ylikävelyn maalein 8-0. Tämä kylvetys oli kuitenkin sikäli erittäinkin merkittävä, että Moskovan rökityksen jälkeen kääntyi Suomen kiekkohistoriassa täysin uusi lehti. Tämän jälkeen ei Suomea ole kukaan MM-tasolla löylyttänyt yli viiden maalin erolla.

Toki on todettava, että Suomi tuskin oli budjetoinut tähän peliin muutenkaan täysiä paukkuja, sillä tähän maailmanaikaan Neuvostoliitto oli nöyrtynyt Leijonan edessä kahdesti eikä arvokisoissa vielä kertaakaan. Saman vuoden joulukuussa Suomi otti Izvestija-turnauksessa kolmannen voittonsa Neuvostoliitosta, mutta arvokisoissa Suomi ei koskaan onnistunut sirppiä ja vasaraa komentamaan. Youtube tarjoaa mahdollisuuden ihailla Punakoneen temmellystä, jos siltä sattuu tuntumaan.

Tsekkaa myös: Tänä päivänä MM-historiassa – Tre Kronor luo Suomi-kiekon tuskanhetkiä

26.4.1991, Suomi (Helsinki, Tampere & Turku)

Tänä päivänä Tampereella ja Turussa pelattiin alkusarjan toiseksi viimeistä kierrosta. Turun iltapäiväpelissä täysi Typhoon todisti todellista raskaan sarjan mäiskettä. Kanada ja Ruotsi hakivat molemmat varmistusta paikalle mitalisarjassa, eikä loppuunmyyty mökki joutunut pettymään, vaikka aivan viimeinen tuloksellinen kliimaksi jäikin saavuttamatta. Peli näet päättyi tasatulokseen 3-3 Steve Larmerin tasoitettua pelin kolmannen erän ensitahdeilla.

Tampereella nähtiin kisojen suurin yllätys, kun jokaisen siihenastisen pelinsä hävinnyt Saksa otti alkusarjan ainoan pisteensä pelaamalla 4-4-tasurin USA:n kanssa. USA johti tasatahtiin edennyttä ottelua vielä kolmannessa erässä, kunnes Saksan sankariksi nousi turnauksen ainoan ja samalla MM-uransa viimeisen maalin tehnyt Markus Berwanger.

Turun iltapeli oli yllätyksetön, sillä Neuvostoliitto kuritti yllättävän heikkoa Tsekkoslovakiaa 6-2. Tsekkoslovakialta toki puuttui pari vakiomiestä puolustuksesta sekä NHL:ään siirtyneet Dominik Hasek, Jiri Hrdina, Jaromir Jagr ja Robert Kron, mutta silti tämä paperilla varsin vertailunkestävä poppoo onnistui konttaamaan alempaan loppusarjaan.

Tampereella Suomi sai vastaansa Sveitsin ja latasi pöytään vahvan esityksen. Leijonat pisti Sveitsiä veitsellään kuudesti ja voitti pelin 6-1. Leijonien esitys oli suvereeni ja se löytyy nyt myös Youtubesta.

Tsekkaa myös: Tänä päivänä MM-historiassa – Aurinkokuningas avaa suurvoiton taustat

Näiden tulosten myötä muut mitalisarjaan menijät olivat selvillä, mutta Suomi ja USA ratkoisivat viimeisen mitalisarjapaikan kohtalon…(dramaattista musiikkia tähän)…viimeisen kierroksen keskinäisessä ottelussa…palaamme tähän parin päivän päästä!

26.4.1994, Italia (Bolzano, Canazei & Milano)

Tänä päivänä Bolzanon lohkon iltapeli oli sitä perustavanlaatuisinta alkusarjan pakkopullaa ja hohhoijjaata, kun Kanada litisti Itävallan 6-1 Paul Kariyan tehdessä hattutempun.

Canazein lohkon ainoassa ottelussa Tsekki joutui yllättävän ahtaalle Ranskan kanssa. Gallit tulivat maalin päähän toisen erän lopussa, mutta kuten niin usein käy, päättyi tuima takaa-ajo siihen, että Tsekit latoivat limpun tyhjään katiskaan ja vieläpä kahdesti. Ranska joutui pettymään maalein 5-2.

Mutta historiallisesti mielenkiintoisin ottelu pelattiin Bolzanon iltapäivässä. Vanha kiekkomahti Iso-Britannia näet teki paluun kisojen A-sarjaan 32 vuoden tauon jälkeen. Brittien kutsuminen kiekkomahdiksi varmasti särähtää korvaan ja väräyttää sarkasmitutkan viisarit punaiselle, mutta uskokaa tai älkää, Iso-Britannia todella oli juuri sitä. Toki nyt puhutaan ajasta ennen toista maailmansotaa, mutta yhtä kaikki noilta ajoilta Iso-Britannian mitalikaapista löytyy olympiakulta (1936) ja -pronssi (1924) sekä myös kaksi MM-hopeaa (1937 & 1938) ja -pronssi (1935). Sodan jälkeen mahti alkoi murentua eikä Iso-Britanniaan ole vielä päässyt syntymään mitään valtavirran lähellekään löytänyttä kiekkokulttuuria. Laji elää ja voi hyvin väkilukuun suhteutettuna pienen, mutta pirun intohimoisen kiekkoväen keskuudessa.

1994 oli kuitenkin uuden maihinnousun aika. Ongelma vain oli siinä, että britit eivät olleet haastamassa Ladalla Ferraria kiihdytyskisaan, eivät edes lähdössä mopolla kohti moottoritietä, vaan tämä brittijoukkue lähti ympäripäissään ja kädet selän taakse sidottuina painimaan krokotiilien kanssa. Venäjä söi kirkassilmäisen Iso-Britannian elävältä. Maihinnousu ei edennyt edes rantalaiturille asti. Venäjä kidutti brittejä maalein 12-3, eikä meno siitä parantunut kisojen vanhetessa, vaan murskatappio toisensa perään rumensi tuloslistaa.

Youtubesta löytyvä kooste kertoo kaiken oleellisen.

Miten ihmeessä tällainen turistiryhmä lopulta edes pääsi kisoihin? Vastaus taitaa piillä siinä, että Iso-Britannia sai aivan liikaa aivan liian äkkiä. Vuoden 1993 B-sarjan kisoihin tuoreena sarjanousijana lähtenyt joukkue sai pallon pyörimään oikeaan suuntaan ja onnistui rullaamaan kisat läpi puhtaalla pelillä. Mutta oli tavattoman lähellä, ettei niin käynyt.

Iso-Britannia kohtasi avausottelussa B-sarjan ykkössuosikin Puolan ja matsin loppuhetkillä tilanne oli 3-3. Iso-Britannian valmentaja Alex Dampier (jonka mukaan on nimetty erittäin obskuuri ja kaikessa kömpelyydessään jollain kierolla tavalla viehättävä pc-peli) päätti rikkoa jääkiekon kirjoittamattomia sääntöjä ja mittautti Puolan veskarin mailan. No, sehän ei tietenkään ollut sääntöjenmukainen, joten Iso-Britannia sai ylivoiman ja käytti sen tehden ottelun voittomaalin. Avausvoitto siivitti britit lentoon ja tiukat pelit kääntyivät yksi toisensa jälkeen heille. ”Win the right games”, tosiaan.

No, kiekkojumalat antoivat Iso-Britannian maistaa namia, mutta vuotta myöhemmin lähti velat maksuun, melli riuhtaistiin huulesta ja hampaatkin lyötiin kurkkuun kaupanpäällisiksi. Tänä keväänä korpivaellus päättyy ja on koko kisojen kannalta toivottavaa, että reissu olisi edes himpun verran onnistuneempi.

Markku Silvennoinen

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut