NHL:n finaaleissa edessä on toinen finaaliottelu, kun Tampa Bay Lightning ja Chicago Blackhawks iskevät yhteen. Ensimmäisessä finaalissa Chicago kampesi suomalaishyökkääjä Teuvo Teräväisen johdolla 2-1-voiton ja nappasi samalla kotiedun itselleen.
Tampa bay “hävisi puolustamalla” ensimmäisen ottelun
Ensimmäisessä ottelussa Tampa Bay siirtyi ottelun avauserässä 1-0-johtoon, mutta loppua kohti joukkue vetäytyi liikaa puolustusasemiin ja lopulta Chicago tuli viimeisellä kymmenminuuttisella tasoihin ja ohi. Toista kertaa samassa asemassa Tampa Bay Lightning ei varmasti lähde vetäytymään yhtä paljon, sillä yhtä taitavaa ja rutinoitunutta nippua vastaan kuin Blackhawks on, siihen ei ole varaa.
Chicago Blackhawks oli ensimmäisen ottelun avauserässä heikompi kuin Lightning. Toisessa erässä molemmat pelasivat erittäin tarkkaa kiekkoa ja kolmannessa erässä Chicago pääsi puolestaan niskan päälle napaten lopulta 2-1-voiton kahdella salamamaalilla päätöserän loppupuolella. Avausottelussa Chigacon ylivoima oli luvattoman heikkoa ja joukkueen pitääkin parantaa erikoistilannepelaamista
Maalivahtipeli ratkaisevassa asemassa tiukoissa otteluissa
Molempien joukkueiden maalivahdit pelasivat ensimmäisessä ottelussa kelvollisesti, vaikka mitään suurempia torjuntoja kummaltakaan nähty tarkan puolustuspelin takia. Molemmilta joukkueilta löytyy hyökkäyksestä todella iso määrä yksilötaitoa, joten puolustus nousee avausasemaan. Tampa Bay Lightningin maalivahti Ben Bishop ei ollut pelannut pudotuspelejä NHL:ssä ennen tätä kautta, kun taas Blackhawks-vahti Corey Crawfordin tililtä pudotuspelejä löytyy 56 kappaletta ennen tätä kautta ja onhan miehen tilillä myös yksi Stanley Cup.
Kertoimien perusteella Tampa Bay Lightning lähtee ennakkosuosikkina otteluun, mutta Chicago Blackhawks on aina Chicago Blackhawks. Vierasjoukkue on varsin rutinoitunut voittamaan, kun taas Lightningilta puuttuu joukkueesta kokemusta ja joukkueen suoriutuminen “pakkovoiton” edessä on kysymysmerkki.