Liiga-kiekkoa pelataan jälleen Tallinnassa – JYP ja HIFK mukaan uusina joukkueina

Liiga-kiekkoa pelataan jälleen Tallinnassa – JYP ja HIFK mukaan uusina joukkueina

Liiga-kiekko rantautuu Tallinnaan jälleen ensi kaudellakin, sillä luvassa on jälleen vastaava tapahtuma kuin mitä viime kaudella nähtiin.

Tällä kertaa mukana nähdään kuitenkin kaksi uutta joukkuetta, sillä JYP ja HIFK saavat kunnian pelata ensimmäistä kertaa virallisen ottelun Viron maaperällä. Kaksi muuta joukkuetta ovat Pelicans ja Lukko, jotka nähtiin myös viime kaudella pelaamassa Tallinnan Tondiraba Arenalla.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että nimenomaan JYP ja HIFK ovat uusina joukkueina mukana. HIFK tuo helsinkiläisenä seurana mukanaan varmasti suuren joukon kannattajia, kun taas JYP on Viron päässä ylivoimaisesti kiinnostavin Liiga-joukkue, koska Robert Rooba on virolaisen jääkiekkoilun ykköstähti. Tarkoituksena on ollut uudistaa tapahtumaa joka vuosi, ja ainakaan joukkueiden osalta emme olisi voineet tälle kaudelle parempaa kattausta saada, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kertoo tiedotteessa.

Tallinnassa pelattavat tapahtuma on ohjelmassa 30. tammikuuta. Ensimmäisessä ottelussa kohtaavat Lukko ja HIFK. Illan kruunaa Pelicansin ja JYPin välinen vääntö.

Liiga – Tallinna 30.1.2021

klo 15:30 Lukko-HIFK

Klo 20:00 Pelicans – JYP

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut