Sveitsin pääsarjaseurassa kuohuu: Palkanalennus ei kelvannut – 9 pelaajaa sai potkut

FC Sion sveitsin liiga potkut koronavirus - pallomeri.net

Sveitsin pääsarjaseura FC Sion on ajautunut koronaviruksen takia taloudelliseen kurimukseen, jolla on karut seuraukset pelaajille.

Tv-yhtiö RSI kertoo, että Sion on päätynyt antamaan potkut peräti yhdeksälle pelaajalleen, sillä nämä eivät suostuneet palkanalennukseen siltä ajalta, kun Sveitsin liiga on tauolla koronaviruksen vuoksi.

Mistään varamiehistä ei todellakaan ollut kyse, sillä ovea näytettiin muiden muassa kapteeni Xavier Kouassille sekä Arsenalissa ja Barcelonassakin urallaan pelanneelle Alex Songille.

Mikään yllätys ei ole, että tällainen sotku tulee juuri Sionin suunnalta. Joukkueen omistaja Christian Constantin on nimittäin erittäin tunnettu potkuherkkyydestään; seuraa on luotsannut vuoden 2003 jälkeen 40 eri päävalmentajaa ja Constantin on jopa itse hypännyt lyhyeksi aikaa valmentajan saappaisiin.

Sveitsin ”kohujoukkue”

FC Sion on muutenkin ollut vuosien saatossa otsikoissa vähemmän mairittelevista syistä. Pari vuotta sitten Uefa mätkäisi seuralle vuoden kilpailukiellon maksamattoman siirtosummavelan vuoksi. Constantin itse puolestaan nappasi taannoin 14 kuukauden toimintakiellon läpsäistyään tv-asiantuntijaa.

Alta voit ajankuluksi ihastella FC Sionin ja Xamaxin välisen matsin parhaat palat viime kuulta.

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen Sionin YouTubessa.

Lue myös: Valioliiga ja muut Englannin sarjat pysyvät tauolla – kausi jatkuu aikaisintaan vapun jälkeen