U20 MM-kisojen surkein tuomio? – tuomari antoi Sveitsin pelurille hämmentävän jäähyn dramaattisen matsin lopulla

Sveitsin jäähy U20 MM

Ruotsin ja Sveitsin välisestä puolivälierästä tuli dramaattinen näytös, mutta tuomari oli avittaa ratkaisua uskomattomalla tuomiollaan.

Ruotsin ja Sveitsin välinen U20 MM-kisojen puolivälieräottelu venyi aina jatkoajalle asti, kun Sveitsi onnistui kirimään tasoihin kahden maalin takaa. Isäntämaa Ruotsi oli kuitenkin lopulta rahtusen parempi ja kairasi voiton jatkoajalla maalein 3-2.

Oli kuitenkin lähellä, ettei kenties kisojen kyseenalaisin tuomariratkaisu olisi vienyt Sveitsiltä mahdollisuutta taistella ottelun voitosta jatkoajan puolella. Kun kolmatta erää oli jäljellä enää 1:50, otti toinen ottelun päätuomareista käsittämättömällä tavalla roolia.

Mainos alkaa:

Kiekkoa pelattiin Sveitsin maalille ja Ruotsin Filip Bystedt luisteli maalin ohi, kun peli oli puhallettu poikki. Puolustaja Nick Meile tuli paikalle ja tönäisi Bystedtiä kevyesti mailallaan selän puolelle. Bystedt alkoi tämän jälkeen mussuttaa vieressä seisoneelle tuomarille, joka yhtäkkiä nostikin kätensä pystyyn ja passitti Meilen armottomasti istunnolle huitomisesta.

Vihellys oli tekoon ja pelitilanteeseen nähden täysin kohtuuton, mutta tuomarin onneksi hänen ylireagointinsa ei ratkaissut peliä.

Sveitsin Nick Meilelle tuomittiin puolivälierässä uskomattoman köykäinen jäähy varsinaisen peliajan lopulla:

Katso myös: Summeri soi ennen Slovakian maalia – osuma hyväksyttiin tästä huolimatta


Joukkueet: