Susijengi voi kaataa kenet tahansa – tällä rosterilla EM-kisoihin?

susijengi logo pallomeri.net
susijengi logo pallomeri.net

Suomen korismaajoukkue Susijengi pelasi eilen toisen valmistavan maaottelunsa syksyn aikana. Avausottelussa kaatui EM-kisojen ykkössuosikki Ranska kotiottelussa, toinen ennakkosuosikki Liettua oli piirun verran kovempi vieraskentällä. Molemmissa peleissä on nähty kuitenkin vasta vain väläyksiä potentiaalista, johon Susijengi pystyy.

Olen yksi niistä tuhansista tai sadoista tuhansista, jotka ovat addiktoituneet Susijengin huumaan. Koperista lähtenyt lumipallo on vyörynyt kasvattaen suomalaisen fanikulttuurin urheilun seuraamisessa uudelle tasolle. Vielä viisi vuotta sitten harva tästä fanaattisesta tunnelmasta nauttivasta edes kuvitteli päiväunissaan seuraavansa jostain nettistriimistä Suomen ja Liettuan välistä harjoitusmatsia.

Petteri Koposen crossoverin jälkeiset feidarit, Sasu Salinin sadasosassa irtoavat hullut kolmoset ja Jammu Wilsonin 150% intensiteetti ovat parasta täytettä omaan urheilujanooni. Pelitapa, jossa aggressiivisuus ja yllättävät ratkaisut saavat vastustajan toisensa jälkeen sekaisin on yksinkertaisesti aina ollut mukaansa tempaava.

En tiedä miten se on mahdollista, että harjoitusottelun tiimellyksessä kun Sasun kolmas kolmonen putkeen on ilmassa nousee seisomaan samalla tavalla kuin tekisi livenä katsomossa. Niin, että liian matalalle asetettu lamppu alkaa heilumaan ja tyttöystävä kehottaa rauhoittumaan. Susijengi on täynnä persoonia, aitoja suomalaisia urheilijoita, jotka puhaltavat enemmän yhteen hiileen kuin mikään joukkue Suomesa on koskaan puhaltanut. Siitä hiilestä syttyy niin suuri liekki, että se lämmittää suuren massan urheilufaneja.

EM-kisoihin on aikaa alle neljä viikkoa. Ne käynnistyvät Suomen osalta 5.9 isäntämaata Ranskaa vastaan. Montpellierin halli on loppuunmyyty ja Ranska selkeä ennakkosuosikki. Kuuden joukkueen alkulohkosta neljä parasta menee jatkoon ja tätä pidetään kovassa lohkossa luonnollisesti minimitavoitteena. Siitä huolimatta katseet on asetettu paljon pidemmälle.

Liettua oli paremmin hereillä

Liettua -ottelu oli oiva esimerkki siitä, että Susijengi voi voittaa kenet tahansa. Täysin fanaattisen koripallon suurmaan vieraana, ilman omia faneja ja vielä B-luokan pelillä Susijengi onnistui kerta toisensa jälkeen nousemaan sillasta takaisin mukaan otteluun. Puolustuksessa tapahtui helppoja virheitä, helppoja koreja ei tuntunut olevan yhtään tarjolla ja heittokin oli melko ruosteessa.

Siitä huolimatta Susijengi nousi muutamilla upeilla yksilösuorituksilla ja taistelevalla puolustuksella kolmannella neljänneksellä jo kahden pisteen päähän. Kerta toisensa jälkeen nukahdus johti siihen, että Liettua repäisi eron noin kymmeneen pinnaan. Petteri Koposen kuuma runi viimeisellä neljänneksellä oli jälleen nostaa Suomen mukaan peliin. Erik Murphyn kakkonen nosti meidät vielä viiden pisteen päähän kun pari minuuttia oli jäljellä, mutta puolustuspäässä ei saatu enää tärkeitä stoppeja viimeisten hetkien aikana.

Petteri Koponen kertoi matsin jälkeen, että valmistautumisviikko oli jälleen ollut fyysinen. Peli ei kulkenut toivotulla tavalla ja jalat eivät olleet niin hereillä joukkueella kuin pelitapa vaatii. Siitä huolimatta Suomi otti Liettualta vieraissa vain seitsemän pisteen tappion???

Kahden pelatun ottelun jälkeen joukkueen Rosteri alkaa näyttää melko selkeältä. Takamiesosastolla “varmat” kisapaikat löytyvät Koposelta, Salinilta, Wilsonilta ja Koivistolta. Mukaan todennäköisesti istutetaan varmuuden vuoksi kolmas pelintekijä kuten aiempina vuosina loukkaantumisten varalta. Tämä voi olla jotain Roope Ahosen ja Antero Lehdon tyylistä.

Laitureista erityisesti Carl Lindbom on saanut Dettmanilta melko hyvin minuutteja Shawn Huffin jälkeen. Jonas Caven on melko samantyylinen pelaaja kuin Lindbom, mutta hän on jäänyt peluutuksessa Lindbomin taakse. Matti Nuutisen paikka joukkueessa pitäisi olla melko selviö. Erityisesti Lindbom ja Caven saisivat tunkea otteisiinsa pienen lisäannoksen kovuutta, jolla horjuttaa vastustajaa.

Nelos- ja vitospaikan pelaajista Suomella tulee olemaan suurehko aukko täytettäväksi Möttölän ja Muurisen ajan jälkeen. Gerald Lee jr, Tuukka Kotti ja Erik Murphy ovat luonnolliset valinnat joukkueeseen. Ville Kaunisto on vahva puolustus- ja levypallopelaaja, joka tuo tärkeimpään, eli pakkipäähän voimaa ja kokemusta. Kaunisto on myös taitava korintekijä, mutta ratkaisurohkeus on ollut täysin poissa valmistavissa maaotteluissa. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että Kaunistosta on selvästi hyötyä liikkuvana sisäpelaajana ja levypallorohmuna joukkueessa.

Omat kisaliput Montpellieriin on jo hommattu, mutta laitetaan pieni veikkaus ketä Susijengin matkustavaan kokoonpanoon lähtee hakemaan voittoa toisensa perään.

1/2 paikat: Petteri Koponen, Jamar Wilson, Sasu Salin, Mikko Koivisto, Roope Ahonen

3/4 paikat: Shawn Huff, Matti Nuutinen, Carl Lindbom

4/5 paikat: Erik Murphy, Tuukka Kotti, Ville Kaunisto, Gerald Lee jr.