Suomi ja USA kohtaavat MM-kisojen avausottelussa perjantaina, joten kiekkohuuma pääsee Tampereella vauhtiin hurjalla taistolla.
Leijonat on suurin mestarisuosikki MM-turnaukseen, joten ei ole mikään mahdottomuus, että Suomessa juhlitaan toista perättäistä maailmanmestaruutta. Ensiksi pitää kuitenkin pelata turnaus pois alta.
Ensimmäiset askeleet kohti MM-kultaa otetaan perjantaina, kun Suomen vastustajaksi saapuu USA. Mittari on heti kärkeen mainio, vaikkakin USA ei ole millään kovinkaan nimekkäällä nipulla liikenteessä.
Suomella pitää asenteen olla kunnossa, jotta voitto irtoaa. Joukkuepeli on taatusti paremmassa iskussa kuin jenkeillä, minkä lisäksi taakse tulee kotiyleisön tuki.
On mielenkiintoista nähdä, miten Mikko Rantanen suoriutuu Leijonien paidassa, koska alla on aivan mieletön kausi NHL:ssä. Supertähden harteilla on hurjat odotukset, joten suomalaisfanit tulevat varmasti seuraamaan tarkalla silmällä miehen otteita.
Suomi on avausotteluun selvähkö suosikki, sillä esimerkiksi Coolbetilla kertoimet otteluun ovat 1.66 – 4.65 – 4.48.
Kokoa oma fantasyjoukkue MM-kisoihin – voita VIP-lippu MM-finaaliin!
Jääkiekon MM live stream: Suomi – USA
Sinulla on helppo työ katsoa MM-ottelut ilmaiseksi, sillä IIHF lähettää jokaisen taiston suorana YouTubessa. Suomessa katsominen on geoblokattu, koska C Morella on yksinoikeus. Sen kiertäminen on kuitenkin helppoa ja täysin sallittua, joten tsekkaa ohjeet alta.
1. Lataa NordVPN-palvelu ja hyödynnä huima tarjous TÄSTÄ LINKISTÄ!
2. Vaihda virtuaalinen sijaintisi toiseen maahan.
3. Katso Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi IIHF:n YouTube-kanavalta.