Suomalaisvahti koki järkyttävän nöyryytyksen – Celtic takoi taululle numeroiksi 9-0

Carljohan Eriksson suomalaisvahti

Suomalaisvahti Carljohan Eriksson koki kenties uransa pahimman selkäsaunan, kun Celtic voitti Dundee Unitedin numeroin 9-0.

Dundee Unitedin karmea alkukausi sai jatkoa sunnuntaina, kun sarjakärki Celtic saapui vierailulle. Ottelu ratkesi jo ensimmäisen jakson aikana, kun Celtic painoi taululle peräti neljä maalia. Kaksi näistä syntyi vielä jakson lisäajalla. Varsinkin japanilainen Kyogo Furuhashi oli iskussa, sillä hyökkääjä iski puhtaan hattutempun.

Celticin tahti vain yltyi toisella jaksolla, sillä maaleja tuli lisää peräti viisi. Näin ollen Celticin voitto kirjattiin numeroihin 9-0.

Dundee Unitedin maalilla torjunut suomalainen Carljohan Eriksson haluaa varmasti unohtaa nopeasti taiston, sillä numerot eivät juurikaan mairittele yhtäkään isäntien pelaajaa.

Täksi kaudeksi Skotlantiin siirtyneen Erikssonin kausi on saanut murheellisen startin, sillä kahdessa pelatussa ottelussa omiin on mennyt 12 osumaa. Suomalaista on kuitenkin turha syyttää, sillä Dundee United on viidestä ottelusta kerännyt vain yhden pisteen ja maaleja joukkueelle on tehty peräti 18 kappaletta.


Pelaajat:
Joukkueet: