Kai Suikkasen Bolzano on pelannut sensaatiomaisen kevään ja joukkueelle ei tällä hetkellä löydy pysäyttäjää. Nyt mestaruus on enää kahden voiton päässä.
Kesken kauden italialaisjoukkueen peräsimeen saapunut Suikkanen on nostanut joukkueensa viimeiseltä sijalta jo finaaleihin asti. Nyt kauden suurimmassa huipennuksessa tulee vastaan itävaltalainen suurseura Salzburg, joka lähti selvänä suosikkina finaalisarjaan.
Bolzano aloitti kuitenkin finaalit voitolla ja kaappasi kotiedun heti itselleen. Salzburg tasoitti toisessa kotiottelussa finaalisarjaaan, joten Italiaan siirryttiin otteluvoitoissa 1-1.
Eilen pelatussa kolmannessa finaalissa Bolzano osoitti jälleen venymiskykynsä, sillä joukkue väänsi huikealla tavalla 4-2-voiton. Bolzano sai kotiyleisön edessä täydellisen startin, sillä ensimmäinen maali nähtiin jo 24 sekunnin pelin jälkeen, kun puolustaja Alexander Egger onnistui maalinteossa.
Ottelu pysyi jännittävänä aina päätöserään saakka, kunnes Bolzanon onnistui tekemään helpottavan 4-2-maalin ajassa 55:32. Bolzanon suuri sankari oli suomalaishyökkääjä Matias Sointu, joka tehtaili tehot 0+3.
Voiton myötä Bolzano on enää kahden voiton päässä mestaruudesta. Finaalisarja jatkuu heti perjantai-iltana neljännellä ottelulla.